Viikko kuvina

Toinen kielikurssiviikko on lähes paketissa ja lauantai-iltana ei ole yllättäen muuta tekemistä kuin olla kotosalla. Ja hyvä niin! Tällä viikolla olen käynyt kotona vain nukkumassa (liian vähän), mutta toisaalta on tapahtunut niin

paljon kaikkea kivaa, ettei niitä olisi kannattanut jättää välistä.

Tällä kertaa onnistuin kuvien siirtämisessä blogiin, joten pääsen esittelemään kuvasatoa parin viime viikon ajalta. Alla olevassa kuvassa on Leipzigin maamerkki eli Panorama Tower. Torni rakennettiin 1970-luvun alussa itäsaksalaisen radio- ja tv-yhtiön käyttöön, mutta nykyään sen tiloissa on yritysten toimistoja ja ylhäällä ravintola sekä näköalatasanne.

Panorama Tower

Oper Leipzig DDR:n ajalta sekä Augustusplatz iltavalaistuksessa

  Seinämaalauksia näkyy katukuvassa paljon. Tässä pari teemalla merenelävät.

 

Viime viikon sunnuntaina lähdimme muutaman vaihtaritytön kanssa katsastamaan kansainvälisiä tanssifestareita lähipuistooni. Puistossa oli teltta, teltassa hollantilainen bändi nimeltään Gonnagles huolehtimassa tanssimusiikista sekä useita kymmeniä saksalaisia tanssimassa enemmän tai vähemmän tuttuja tansseja. Bändin biisit pohjautuvat yhteyyen mukaan flaamilais-ranskalaisiin kansansävelmiin, mutta musiikki on tyyliltään ennemminkin sekoitus erilaisia eurooppalaista kansanmusiikkilajeja, ja siinä kuulee vaikutteita niin jazz-, pop- kuin klassisesta musiikista.

Joka tapauksessa musiikki oli niin mainiota, että se tempaisi meidät pöydän äärestä tanssimaan, vaikka juuri mitään emme aluksi osanneetkaan. Muita seuraamalla oppi tanssit aika nopeasti, ja pari tuntia meni helposti tanssiessa. Osa tansseista oli paritansseja, ja päädyin pari kertaa polkkaamaan tai jotain erään saksalaisherran parina. Mies osasi tosiaan tanssia, ja pyöritti minua sillä lailla että tanssin päätyttyä piti hoiperrella pöydän ääreen selvittämmän päätä vähäksi aikaa. Kivoimpia olivat kuitenkin piiri- ja rivitanssit, joissa sai pyörähdellä ja iskeä kantaa lattiaan, ja.välillä saatettiin vaihtaa paria. Todella hauskaa ja myös mainiota liikuntaa!

Tanzball

Maanantai-aamuna matkustin ratikalla pyöräni kanssa keskustaan ja oppituntien jälkeen suuntasin kämppikseni Annikan suosittelemaan "pyöräverstaaseen". Paikka on paikallisen ylioppilaskunnan pyörittämä, ja idea on se että yliopiston opiskelijat voivat tulla tiloihin maksutta huoltamaan polkupyöriään, ja tarvittaessa paikan henkilökunnalta voi kysyä apua. Maksaa täytyy vain siinä tapauksessa, jos tarvitsee ostaa jonkin osan, mutta esimerkiksi ketjuöljyn käyttö on maksutonta. Aika jees, eikös! Ostin uuden sisäkumin kuudella eurolla ja rennon henkilökunnan opastuksella onnistuin vaihtamaankin sen, ja pyörä kulkee taas. Paikka oli sisustukseltaan übercool, seinältä löytyi esimerkiksi tälläistä:

Pyörähuoltamon seinämaalaus: polkupyörän osat kolmella eri kielellä.

Tiistaina ranskalainen ystäväni Camille puhui minut mukaansa "jonkin ruotsalaisen indie-bändin" keikalle kaupungin legendaarisimpaan keikkapaikkaan Conne Islandille, ja lupasi hoitaa minulle lipun.Camille muisti lipun hinnan hieman alakanttiin, ja kun lähdimme illalla ajelemaan kaupungin eteläosiin taskussa 18,50 euron keikkalippu, epäilytti pikkuisen, että mistäköhän tuli maksettua näin paljon. Vaikka ruotsalainen olikin, en ollut kuullut tästä Friska Viljor-bändistä koskaan mitään. Camillekaan ei tiennyt bändiä, vaan lähti mukaan paikallisen kämppiksensä suosittelemana. Mutta, onneksi keikka oli ihan loistava, peräti yksi parhaista keikoista mitä olen nähnyt! Bändi soitti enimmäkseen pirteää ja menevää poppia, joka levyltä kuunneltuna olisi todennäköisesti vain ihan ok, mutta toimi livenä tosi hyvin. Osansa oli varmaan myös yleisöllä: porukka osasi kaikki biisit ja riehui ihan kunnolla, ja meininki tarttui aika helposti. Parituntisen keikan loppuessa puoliltaöin olin väsynyt mutta onnellinen.

Friska Viljor

Katunäkymiä á la Leipzig: 

Keskiviikkoiltana olin syömässä Annikan ja parin vaihtarikaverin kanssa Südvorstadissa, eli siis siellä mistä löytyy ravintoloita ja terasseja vieri vierestä. Volkhausin terassilla tarkeni lämpölamppujen ansiosta puoleenyöhön ja ruoka oli saksalaistyylistä, mutta hyvää.

Flammkuchen on kotoisin  Saksan ja Ranskan rajalta Elsassista ja on vähän niin kuin pitsa, mutta ohuella pohjalla. Tässä täytteenä savulohta, sipulia ja sinappista kastiketta. Nam.

Jälkkäri Sachsenista eli tältä alueelta: peruna-rahka-rusina-"pihvejä" kera kanelisten Schmind-pallojen. Schmind on  jotain rasvaista ja hieman hapanta kermaa. Herkkua oli, mutta tuosta ois riittänyt helposti kahdelle...niinpä piti jättää osa tähteeksi, miten harmillista ja tavatonta!

Kävelyllä Clara-Zetkin-puistossa

Clara-Zetkin-Park

Tänään oli taas ihanan aurinkoista ja lämmintä ja aikaa pitkälle lenkille. Polkaisin ensin taas pyörällä kaupungin toiselle puolelle ja lähdin tutkimaan lenkkipolkuja ja jokien varsia kaupungin pohjoisosiin.

 

Päivän todellinen huippuhetki oli, kun löysin sattumalta kaupungin todennäköisesti ainoa mäen. Mäen rinteet olivat kunnon piikkiryteikköä, mutta päällä oli laakea heinikkotasanko, josta pystyi tähystämään kauas.

Näkymä keskustan suuntaan.

Lenkkeilykuntoa passaakin pitää yllä, sillä menin ilmoittautumaan vuorijuoksukilpailuun. Kisa on parin viikon päästä Harz-vuoriston kansallispuistossa, täältä Leipzigista n. 150 km luoteeseen. Yllättäen tuolta Pohjois-Saksan keskeltä löytyy 1150 m korkea mäki Brocken, ja sen ympäristössä järjestetään perinteinen Harz-Gebirgslauf. Tapahtuman päämatka on Brocken-maraton, jossa käydään Brockenin huipulla ja yhteensä nousua kertyy hurjat 1000 m. Lisäksi kisataan puolimaraton, 11 km ja 5 km sekä pari eri patikkamatkaa. Lähden juoksemaan 11 km matkaa jossa siinäkin nousua tulee 300 m. Onnistuin saamaan pari kaveria mukaan kisaamaan, joten ensimmäinen reissu on tiedossa! Tommille tiedoksi että totta puhuit: kisan nettisivuilla ilmoitetaan että kisan jälkeen kisailojoille on tarjolla paikallista olutta. Mielenkiinnolla  lähden siis katsomaan, millainen on juoksutapahtuma saksalaiseen tyyliin.

Elsterbecken

Kotiinpäin pyöräillessä päätin tehdä vielä ylimääräisen kiemuran ja käydä katsomassa kaupungin suurta nähtävyyttä, nimeltään Völkerschlachtdenkmal. Tämä massiivinen, 91 m korkea kivirakennelma pystytettiin 1900-luvun alussa muistuttamaan Napoleonin ajan taistelusta. Muistomerkin huipulle voi kiivetä muutama sata porrasta, mutta jätin tuon elämyksen väliin, sillä ei ollut rahaa mukana sisäänpääsyyn.

 

Huomenna lähdemme kielikurssiporukalla bussimatkalle historialliseen naapurikaupunkiin Dresdeniin. Ensi viikko on kurssin viimeinen, ja tiedossa suullisen esitelmän pitäminen sekä kurssin liikuntailtapäivä. Noin muuten suunnitelmissa on käydä suomalaisbändi Rubikin keikalla ja kuuntelemassa paikallisen musiikkikorkeakoulun orkesteria, eli edelleenkään ei ole tarkoitus jäädä paikoilleen. Joku on sanonut, että Erasmus-vaihto on kuin pidennetty kaupunkiloma, ja tähän mennessä se on sitä ollut. Täytynee nauttia näistä lomasäistä ja -tunnelmista vielä pari viikkoa ennen luentojen alkamista. Terkkuja kaikille sinne syksyiseen Suomeen!

Koti

Lauantai-iltaa Leipzigista! Joku toivoi, että laittaisin blogiin kuvia asunnostani, joten tässäpä niitä tulee. Omasta huoneestani ei ole vielä kuvaa, sillä sen siivous ei ole ollut tehtävälistani kärjessä.

Kotitalomme on kieltämättä suomalaiseen silmään aika pramea, mutta uskokaa pois, tämä talo on sieltä  vaatimattomammasta päästä Leipzigin asuintalojen joukossa...Minun huoneeni ikkunat jäävät oikeanpuolimmaisen oksan taakse neljänteen kerrokseen.

Mukulakivinen kotikatu.

Ihana rappukäytävä ja narisevat puuportaat. Käytävältä löytyy jokaisen asunnon oma säilytyskomero.

Näkymä huoneeni ikkunasta.

Ruokasali ja parveke. Oikealla seinällä on oviaukko keittiöön.

Keittiö, eikä tietenkään kuivauskaappia. Täytyypähän tiskata usemmin kun on vain tuollainen mitättömän kokoinen kuivausteline.

Uuninpäädyn naamiointi. :)

Näkymä parvekkeelta.

Esittelen vielä kylppärimmekin koska se on niin hieno. Sisäänkäynti ja portugalilaistyyliset keraamiset kyltit.

Kylpyhuone on valoisa ja kiva.
 

Aurinkoa ja erasmuselämää

Ensimmäinen aurinkoinen viikko Leipzigissa on takana! Sateisen saapumispäivän jälkeen säätila parantui roimasti ja kaupunki on saanut näyttää parhaita puoliaan. Viikon aikana olen parantunut flunssasta, aloittanut kielikurssin ja tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, ottanut tuntumaa kaupungin katuihin niin pyöräillen kuin juostenkin sekä puhunut paljon tönkköä vaihtarisaksaa väsyneenä. Tiivistetysti elämäni täällä on ollut kiireistä, mutta myös kivaa.

Aloitin kielikurssin maanantaina kirjautumalla sisään yliopistolle. Kaikki sujui rullaavasti kunhan vain malttoi jonottaa kärsivällisesti, ja samalla tuli tutustuttua jo moniin ihmisiin. Tiistaina oli vuorossa kurssin juhlallinen aloitus musiikkiesityksineen, jonka jälkeen vietimme tunnin monivalintakoetta tehdessä. Testin tarkoituksena oli jakaa kaikki 180 kielikurssille osallistujaa tasoryhmiin. Keskiviikkoaamuna tapasin sitten oman ryhmäni, jonka kanssa tulisin viettämään aamupäivät seuraavien kahden ja puolen viikon aikana. Testi oli ilmeisesti sujunut osaltani kelvollisesti, sillä pääsin toiseksi ylimpään tasoryhmään. Ryhmäämme sattui osumaan neljä suomalaista (yhteensä meitä on kielikurssilla jopa yksitoista), lisäksi sekä Belgialla että Ranskalla on kolme edustajaa luokassamme. Joukkoa värittävät vielä yksi puolalainen ja irlantilainen. Olin odottanut, että ryhmien opettajat olisivat vähän vanhempia, koska nimilistassa heidän nimensä ovat muodossa Frau/Herr Sukunimi, mutta kaikki opet ovatkin tosi nuoria; esimerkiksi meidän ryhmän ope on vastavalmistunut ja minun ikäiseni...Kurssilla onkin ollut tähän mennessä tosi rentoa: on kerrattu vähän kielioppia ja enimmäkseen keskusteltu parin kanssa ja koko ryhmässä niitä näitä.

Niistä kaupungin hyvistä ja huonommistakin puolista voisin kertoa sanasen. Enimmäkseen Leipzig on ihan mahtava: liberaalin ja rennon oloinen pieni, suuri kaupunki, jossa tapahtuu jatkuvasti jotain. Kaupungista löytyy paljon kauniita 1800-luvun rakennuksia, jollaisessa itsekin asun. Suurin osa on kauniisti kunnostettuja, mutta ainakin kotikaupunginosassani asuttujen rakennusten välissä näkee paljon jo parikymmentä vuotta tyhjillään olleita, rapistuneita rakennuksia. Tähän löytyy syy Saksojen yhdistymisen ajalta, jolloin Leipzig menetti valtavasti työpaikkoja ja asukkaitaan ja talot jäivät autioiksi, ja asuntojen suuren määrän vuoksi kaupungin vuokrataso on Saksan alhaisimpia. Totta kai täältä löytyy myös DDR:n ajan suuria pytinkejä, mutta mielestäni juuri erilaisten tyylien ja aikakausien sekoitus tekee Leipzigista niin mielenkiintoisen. Kaupungissa myös rakennetaan jatkuvasti paljon, joten kaupunkikuva muuttuu nopeasti.


Lähdin maanantaiaamuna ensimmäistä kertaa liikenteeseen pienellä pyörälläni, tapani mukaan vähän viime tipassa. Ja millaiseen liikenteeseen: autot, raitiovaunut ja bussit mennä jyristävät ihan vierestä lujaa vauhtia, mutta jos vain pysyy selkeästi merkityllä pyöräilijöiden kaistalla tien vieressä ja seuraa pyöräilijöiden omia liikennevaloja, niin kaiken pitäisi sujua. Silti vähän jännitti. Pahinta täällä on juuri leveät valtaväylät, joita pitkin minunkin koulumatkani osittain kulkee: leveimmillään sellaisissa on autoille viisi kaistaa molempiin ajosuuntiin ja välissä parit ratikkakiskot. Kun seisoo risteyksessä, joista haarautuu näitä leveitä väyliä viiteen suuntaan, ja haluaisi päästä toiselle puolelle, niin…tarvitsee ainakin paljon kärsivällisyyttä. Pyöräilyvammoilta olen silti säästynyt, ellei oteta huomioon sitä, että pyöräni odottelee tällä hetkellä kellarissa rengas tyhjänä sitä hetkeä, jolloin ehtisin tehdä sille jotain. Toisaalta kävellenkin pääsee täällä nopeasti paikasta toiseen, joten en ole pitänyt kiirettä.

Kaupunkilenkkeilyn vaarallisuuden sen sijaan sain huomata alkuviikosta, kun kirmasin iltalenkillä kadun yli ja kompastuin raitiovaunukiskoon. Onneksi katu oli autio sillä hetkellä, joten sain rauhassa kerätä itseni ja karttani ylös asfaltilta ja tarkistettua vammat. Kiitos vielä kesäisten kelien ja kesäisen pukeutumiseni, sain kunnon ruhjeet toiseen kämmeneen ja käsivarteen, ja onpa jaloissakin joitain pikkuruhjeita ja mustelmia.  Lenkkeilymaastoja olen ehtinyt tsekkaamaan parilla lenkillä. Lähelläni on pari kivaa pienempää puistoa, joita saa kyllä kiertää aika monta kertaa, jos haluaa tunnin juosta. Näissä ei tosin ole valaistusta pimeällä. Kerran juoksin ensin parikymmentä minuuttia kaupungin halki päästäkseni suureen puistoon keskustan länsipuolelle, jossa riittäisi kyllä maastoa vaikka monen tunnin sunnuntailenkeille, sillä puisto muuttuu jossain vaiheessa laajaksi metsäalueeksi. Sinne pitää ehdottomasti päästä uudelleen, vaikka se tarkoittaakin pitkää alku- ja loppulämmittelyä jalkakäytävillä hölkötellen.

Parasta kaupungissa on tämän hetkisen kokemukseni perusteella ravintolakulttuuri: ravintoloita ja kahviloita löytyy valtavasti, ja vielä näin syyskuussa kaikki pitävät terassejaan auki ja porukkaa todellakin riittää istumaan niillä. Leipzigissa onkin kuulemani mukaan Saksan paras ”Freisitz”- eli eteläeurooppalaistyylinen terassikulttuuri; monessakin kulmassa kaupunkia näkee kadunpätkiä, jossa on viihtyisiä terasseja vieri vieressä auki myöhäisiltaan asti. Ja sunnuntaisin käydään brunssilla!

Tällä viikolla ei ole juuri ollut joutilasta aikaa kotona löhöilyyn, sillä olen lähtenyt mukaan lähes kaikkeen mitä on ollut tarjolla: yhtenä iltana käytiin ulkoilmaelokuvissa, toisena ulkona syömässä, ja kolmantena iltana kielikurssin ohjelmaan kuului yhteinen illanvietto kaupungin suurimmalla opiskelijaklubilla, jossa tarjolla oli valtava buffetpöytä. Iltapäivisin olen pyörinyt kaupungilla tehden tarpeellisiä hankintoja, avannut paikallisen puhelinliittymän ja pankkitilin ja ilmoittautunut kaupungin asukkaaksi. Eilen päivällä kävimme parin tunnin opastetulla kierroksella Leipzigin oopperatalossa, ja illalla olinkin niin väsynyt, että jäin kotiin erasmusbileisiin menemisen sijaan. Hiostavan päivän jälkeen alkoi taas ukkostaa, ja kun olin parvekkeella katselemassa välähdyksiä kymmenen aikaan, kuulin viereisestä puistosta hyvää musiikkia. Tiesin, että siellä järjestetään viikonlopun aikana kansainvälinen kansantanssijuhla, ja kohta istuinkin jo teltassa katselemassa kun saksalaiset tädit ja sedät tanssivat jonkin sortin jonotanssia hollantilaisen folkbändin tahdissa, samalla kun sade ropisi teltan kattoon ja salamat välähtelivät taivaalla. Bändi oli loistava, ja kun törmäsin sattumalta vielä pariin espanjalaiseen vaihtarityttöön, joiden kanssa jäin juttelemaan, niin illasta muodostui kyllä aika hieno.

Tänään iltapäivällä lähdemme isommalla porukalla katsomaan samaa bändiä telttaan, ja aikomuksena on vielä ennen sitä käydä sunnuntailenkillä. Ensi viikolle luvassa on ainakin referaatin eli esitelmän tekemistä kurssia varten, illallistamista kämppiksen ja hänen ystäviensä kanssa, sekä viikonloppuna kielikurssin retki naapurikaupunkiin Dresdeniin.

Blogger jumittaa nyt niin pahasti etten saa lisättyä tänne kuvia, mutta teen vaikka erillisen kuvapostauksen seuraavaksi.

Zu Hause in Leipzig

Jos et vielä tiennyt, niin otsikko ja blogin nimi käntyy suomeksi "kotona Leipzigissa". Täällä sitä nyt ollaan ensimmäisiä hetkiä Leipzigin asunnossani, ja tuntuu vahvasti siltä, että voisi tätä pian jo kodiksi kutsua.

Mutta kerronpa miten tänne on tultu. Matka alkoi oikeastaan jo viikko sitten Tervosta, josta matkustin suuren matkalaukun kanssa Jyväskylään. Muutamat päivät kaupungissa kuluivat nopeasti ihmisiä tavatessa ja huippuja läksiäisiä viettäessä. Tiistaina jätin haikein mielin aurinkoisen Jyväskylän taakseni, eikä fiilistä parantanut yöllä alkanut pieni flunssa. Onneksi luvassa oli hyvää seuraa viimeiselle Suomen illalle. Yövyin sukulaisteni luona Pohjois-Helsingissä, ja serkkuni/kummityttöni Annin kanssa höpsöileminen oli kivaa kuten aina. Yritin lääkitä flunssaa tulisella noutokiinalaisella sekä saunalla. Seuraavana aamuna olo olikin ihan ok, ja saatettuani Annin kouluun olikin pian aika lähteä lentokentälle, jonne sain kätevästi kyydin Malla-tädiltä.

Lento Berliiniin sujui mukavasti ja nopeasti; minun ja matkaseuralaiseni Tiinan rivillä sattui istumaan Berliiniin vaihtoon menossa ollut poika, jonka kanssa vaihdoimme tietysti ajatuksia tulevasta Eramus-ajastamme. Tegelin kentällä törmäsin vielä sattumalta samalla lennolla olleeseen, entiseen JOPA-hallituskollegaan Tiinaan. Ilta jatkui turvallisesti suomea puhuen, sillä seuraavaksi matkasimme parin lyhyen bussietapin verran Hetan luokse, joka majoitti meidät ystävällisesti tilavaan Berliinin kotiinsa. Heta vei meidät pienelle kävelykierrokselle omille kulmilleen, eli Ost-Mittessä pyörittiin, ja päädyttiin Berliinin muurin muistoalueelle. Alueella oli mm. pätkä muuria sekä muurin itäpuolelle muutaman kymmenen metrin matkalle entisöity "Todesstreifen", eli "kuoleman viiva" vartiotorneineen. Tälläinen noin sata metriä leveä tyhjä alue oli käsittääkseni aikanaan koko Berliinin muurin matkalla sen itäpuolella, ja sen tehtävä oli estää pakoyritykset länteen. Entisöidylle kuoleman viivalle pystyi kurkistamaan aidan raosta, ja näky oli kaikessa karuudessan kammottava.
Muistoalueen opastuskeskus ei ollut ilta-aikaan enää auki, emmekä jääneet lukemaan ulkona olleita infotauluja sen paremmin, joten tuonne pitää kyllä ehdottomasti palata tulevilla Berliinin reissuilla.
Muurilta jalat kuljettivat pian syömään mainioon marokkolaiseen ravintolaan ja sen jälkeen vielä viihtyisään kahvilaan. Ihastuin Berliinin tunnelmaan heti kättelyssä, ja vähän harmitti ettei tiedossa ollut tällä kertaa pidempää oleskelua kaupungissa.

Viiden tunnin yöunien ja aamiaisen jälkeen oli aika sanoa heippa ja kiitos Hetalle. Kiitos vielä Heta, jos tätä luet! Lähdimme Leipzigiin ajo kahdeksalta startanneella junalla, sillä Tiinan piti ehtiä puoleksi päiväksi. kämppähaastatteluihin. Vain reilun tunnin matkan jälkeen saavuimme sateiseen ja tuuliseen Leipzigiin, ja kämppikseni Annikan ohjeiden perusteella osasimme valita rautatieaseman edestä oikean raitiovaunun, joka vei meidät kymmenessä minuutissa kotikulmilleni Reudnitziin. Odottelimme taloni edessä jonkin aikaa Annikaa, joka kävisi vain pyörähtämässä ja tuomassa avaimen kesken työpäivänsä. Annika saapuikin kohta ja aloitti heti käsittämättömän nopean pulputuksen saksaksi, ja siihen reagoimisessa onkin ollut tämän päivän suurin haaste, varsinkin kun flunssa on kiristänyt jälleen otettaan eikä olo ole todellakaan kaikista skarpein. Mutta ihan saksaksi kommunikoiden olen kuitenkin pärjännyt!

Mutta tärkeintä on kuitenkin, että sekä Annika että kämppä ovat ihan mahtavia, ja uskon että tulen viihtymään täällä! Talo on vanha; rappukäytävässä on natisevat puuportaat ja kattoon on maalattu pikkulintuja ja kasveja. Meidän asuntomme on neljännessä eli ylimmässä kerroksessa, ja ikkunoistani on kivat näkymät kaupungin punatiilikattojen ylle. Huoneeni ja koko asunto ovat erittäin viihtyisiä ja jopa minun tyylisiäni. Huoneeni teemaväri on oranssi: nurkassa tönöttää kiva oranssi paperilamppu, ja leveä sänky muuntuu sohvaksi laittamalla seinää vasten suuret oranssit tyynyt. Lisäksi huoneessa on reilun kokoinen työpöytä, nojatuoli, vaatekaappi ja pari kirjahyllyä, sekä kuusi viherkasvia! Kun langaton netti vielä toimii moitteitta, niin kyllähän täällä on melkein kelvannut sairastaa. 


Päivä on sujunut nukkuen, lueskellen ja netissä surffaillen. Vaikka talo sijaitseekin sivukadun varrella, kuuluvat läheisen valtakadun äänet tänne yllättävän hyvin, sillä ikkunat ovat malko vanhat. Ihan lähellä menee junia ja raitiovaunuja, joten huomaa kyllä jatkuvasti ettei tässä missään Kortepohjassa enää asuta. Illan suussa kun Annika oli tullut töistä kotiin kävimme yhdessä lähimarketissa ja apteekissa, ja sen jälkeen kämppis valmisti minulle illallista! Niin herttaista ja huolehtivaista. Aamulla tänne tullessa oli valmiina runsas aamiainen. Eli oikein hyvin täällä menee, äiti.

Mutta: kun tekisi niin kovasti mieli tutkimaan kaupunkia! Viikonlopuksi on luvattu kymmenen astetta tätä päivää lämpimämpää eli hellekelejä. Haluaisin todellakin ulkoilemaan silloin, joten yritys toipua on kova. Onneksi kielikurssi alkaa vasta maanantaina, eikä ennen sitä ole velvoitteita hoitaa mitään asioita. Eiköhän tästä siis päästä arkeen kiinni piakkoin. 


Kuulemisiin Leipzigista!