Vieraita ja matkakuumetta

Valittelin jokin aika sitten reissujen vähyyttä, mutta viikonloppuna pääsin vihdoin uusiin maisemiin. Päiväksi vain, mutta lyhyessäkin ajassa ehti jo vaikka mitä. WILMA järjesti lauantaina päiväretken Annaberg-Buchholz nimiseen pikkukaupunkiin Erzgebirge- vuoriston maisemiin, eli matkustimme ihan Tsekin rajan tuntumaan. Viimeisen tunnin ajan juna kiemurteli hitaasti vuorten välisessä, paikoin jyrkkäseinäisessä jokilaaksossa, ja hienojen maisemien takia piti yrittää pysytellä hereillä. Aamulla olin joutunut ensimmäistä kertaa tälle syksylle heräämään kun oli vielä pimeää, ja teki kyllä tiukkaa. Normaalisti heräilen vasta reilusti auringonnousun jälkeen eli yhdeksän aikaan, mikä on kyllä luksusta.
Annaberg-Buchholzissa meillä oli aikaa kuutisen tuntia, minkä vietimme joulumarkkinoilla ja kaupungilla kierrellen. Markkinat olivat pienemmän kokonsa takia jotenkin sympaattisemmat kuin Leipzigin, ja tunnelma oli todellakin kohdallaan. Ohjelmalavalla kaupungin orkesterit ja kuorot huolehtivat jouluisesta musiikista, lapset pyörivät karusellissa ja vaikutti siltä, että koko kaupungin väki oli tullut tapaamaan toisiaan Glühweinin ja Bratwurstin äärelle. Kaupunki sijaitsee korkealla vuoristossa ja tuuli puhalsi todella hyytävästi, joten välillä piti mennä konditoriaan kaakaomukin äärelle lämmittelemään. Lisäksi ohjelmaamme kuului opastettu kierros vanhassa hopeakaivoksessa, ja kiersimme puolisen tuntia kosteissa ja ahtaissa kaivostunneleissa. Ihan jännää mutta myös aika turhaa, sillä oppaamme mongersi sellaista murretta ettei siitä saanut selvää. Mahdollisesti kiinnostava kaivoshistoria jäi siis hämärän peittoon. Illan hämärtyessä loimme vielä viimeiset silmäykset valaistuun joulutoriin, joka näytti täydelliseltä Saksan matkailumainokselta. Harmi, että kamera jäi kotiin.

Kahden viikon päästä pääsen sitten kokemaan joulutunnelmaa vieläkin pienempään kylään. Matkustan nimittäin viikonlopuksi Annikan perheen maatilalle Thüringeniin. Ihan huippua, odotan kyllä sitä reissua niin. Lisäksi saan joulukuussa paljon vieraita tänne! Ensi viikonloppuna tänne tulee käymään Etelä-Saksasta Karin. Kariniin tutustuin viime talvena Karinin ollessa Jyväskylässä vaihdossa, ja tehtiin silloin sellainen kielivaihtojuttu, missä minä opetin Karinille suomea ja Karin minulle saksaa. Leipzig on Karinille ihan uusi kaupunki, joten pääsen toimimaan kaupunkioppaana.
Viimeisiksi päiviksi ennen Suomeen lähtöäni tänne tulee sitten perheeni. Hannamari ja Kimmo tulevat jo paria päivää ennen äitiä ja isää, jotka ehtivät käydä täällä parin päivän minilomalla, ennen kuin suuntaamme kaikki yhdessä joulun viettoon Savoon. :)

Oon alkanut myös vähitellen suunnitella reissuja helmi-maaliskuun parin kuukauden vapaata ajatellen. Helmikuu ei ole enää kaukana! Yksi päivämäärä on jo lyöty lukkoon, kun varasin maaliskuun lopulle lipun Florence + the Machinen keikalle Müncheniin. Kyllähän siihen rahaa upposi, mutta pidettäköön sitä sitten vaikka synttärilahjana itselle. Konserttiin lähtevät myös Sofie ja Iina, ja suunnitteilla on tehdä tyttöjen kanssa jonkinlainen Etelä-Saksan kiertomatka, kun kerran Müncheniin asti tulee lähdettyä.
Haluan myös ehdottomasti Itävaltaan tai Pohjois-Italiaan Alpeille hiihtämään, se on nimittäin elämää se. Skotlannin reissukin vaikuttaa kovin todennäköiseltä: kaveri opiskelee Aberdeenissa, ja lisäksi haluan nähdä Edinburghin ja päästä vuorille retkeilemään. Kavereita asuu myös Belgiassa, Ranskassa ja Unkarissa, mutta saa nähdä kenen luona ehtii oikeasti käymään. Belgian ja Pohjois-Ranskan nyt voisi hyvinkin yhdistää Britannian reissuun.

Pääsiäiseksi olen kaavaillut retkeilyä jossain etelässä. Esimerkiksi Roomaan lentää Leipzigista suoraan, tosin Ryanairilla mutta kuitenkin. Kiinnostaisko ketään retkeilypainotteinen lomailu vaikkapa Italiassa pääsiäisen aikaan? Musta saa reissuseuraa myös muille ajankohdille, ainoastaan se maaliskuun 23. päivän tienoo ja myös maaliskuun eka viikko on varattu.

Viimeisen päivityksen jälkeen on tullut vietettyä aktiivista elämää. Tuparit toissa viikonloppuna onnistuivat tosi hyvin! Harmi kyllä kukaan naapureista ei vaivautunut paikalle. ;)  Vieraita oli paljon, ja saatiin lahjaksi monenlaista syötävää ja juotavaa. Keitettiin itse sekä glögiä että glühweinia, ja niistä tuli oikein jouluinen fiilis.
Viime viikko meni sitten ihan glühweinin ja glögin juomiseksi. Joulumarkkinat avautuivat tiistaina, ja melkein joka päivä on tullut jotain herkkua maistettua, kojut kun ulottuvat ihan yliopiston nurkille. Suomikylästä saa loimulohen ja glögin lisäksi poronkäristystä muussilla ja puolukkahillolla, ja mikäpä niitä oli syödessä kodassa nuotion äärellä. Porontaljat vain puuttuivat. Loimulohiannos näyttää melkein samalta kuin Lohimaassa, mutta se on vielä testaamatta.
Paikallisten markkinoiden puolelta olen herkutellut jo ainakin letuilla, vohvelilla ja bratwurstilla. Milka-suklaamaailmasta, ihan raitiovaunupysäkin vierestä, saa herkullista kaakaota, jota voi hörppiä pysyäkseen lämpimänä raitiovaunua odotellessa. Herkkuja olisi kyllä  niin monta sorttia testattavana, että johan tässä ähky uhkaa tulle ennen joulua.

Kulttuurin puolelta on tullut katsastettua balettia oopperatalossa ja Yann Tiersenin keikka. Jälkimmäinen oli ihan huippu, ja balettikin ihan jees. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin viettää viikko sitten sunnuntaina melkein kymmenen tuntia leffateatterissa. Kaveri ylipuhui katsomaan Twilight-maratonia, eli peräkkäin kaikki kolme aikaisempaa leffaa ja lopuksi ensi-iltaan tullut uusin kipale. Twilight-saagasta mulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitystä, paitsi että se ei välttämättä ole mun juttu. Kymmenen tuntia kului kuitenkin yllättävän kivuttomasti hyvien eväiden parissa, ja kaksi ekaa leffaa olivat jopa todella viihdyttäviä! Ainakin jos osasi päästää irti liian kriittisestä asenteesta. :) Elokuvat olivat tietenkin saksaksi dupattuja, ja viihdyttävyyttä lisäsi myös asiantuntevan, Twilightinsa lukeneen ja katsoneen yleisön reaktioiden seuraaminen. Ablodeja, vihellyksiä ja huokauksia kuultiin kohokohdissa, kuten esimerkiksi Edwardin kosiessa Bellaa. Eikä oltu muuten ainoita teini-iän ohittaneita siellä!  Jopa keski-ikäisiä naisia (ja muutamia miehiä) oli tullut katsomaan teinivampyyritarinaa.

Joulun odotukseen kuuluu täällä Nikolaus-päivä 6.12. Ennen Nikolaus-päivää kengät puhdistetaan hyvin, ja sitten 6. päivän vastaisena yönä Nikolaus (joulupukin näköinen tyyppi) tuo oven ulkopuolella oleviin kenkiin pieniä lahjoja, kuten jotain ruokaa. Sovittiin jo Annikan kanssa, että leikitään Nikolauksia silloin.:)
Tottakai myös kuudennen päivän pääjuhlaa, eli itsenäisyyspäivää pitää juhlia täällä. Ulkomailla asuessa itsenäisyyspäivän merkitys vielä korostuu, ja vaikka päivä meneekin yliopistolla, on illaksi kehitteillä juhlavat Suomibileet. Jee, kaikkea kivaa on taas luvassa, ja joulukuu menee takuulla nopeasti.

OL - suunnistusta saksalaisittain

Olin tänään pienissä suunnistuskisoissa, ja ajattelin tehdä aiheesta ihan erillisen postauksen nyt kun kokemus on vielä tuoreessa muistissa. Tässäpä siis tarinaa ainakin suunnistavien lukijoiden iloksi. Muutkin saavat lukea, jos sattuu kiinnostamaan. :) (OL on muuten yhtä kuin Orientierungslauf eli suunnistus)

Innokkaana suunnistajana olin tietysti heti Leipzigiin muutettuani googlailemassa, löytyisikö täältä vaikkapa kuntorastien tapaisia suunnistusharjoituksia. Sachsenin osavaltio on suunnistuksen suhteen Saksan aktiivisin, mutta huomasin, että tapahtumat keskittyvät osavaltion vuoristoisemmille seuduille eikä Leipzigin lakeuksilla ainakaan syksyisin suunnisteta. Lisäksi en löytänyt mitään kuntorasteja, vaan vain kisoja. Tosin ainakin tähän kisaan pääsivät osallistumaan kaikki, eikä mitään kilpailulisenssiä tarvinnut.
Ensimmäistä Leipzigin kisaa sainkin odottaa melkein joulukuulle asti, ja mietinkin pari kuukautta sitten, että taitaa mennä talvisuunnistukseksi se. Tai ainakin joutuu juoksemaan märässä metsässä. Koko marraskussa ei ole kuitenkaan (edelläänkään) satanut yhtään, joten kelin puolesta oli mahtava suunnistaa.

Tällä viikolla sitten laitoin rohkeana tyttönä ilmoittaumismeilin menemään, vaikka mulla ei ole täällä mukana kompassia eikä täällä päin rastileimaukseen käytettävää SI-tikkua. Tikkuja olisi kuitenkin nettisivujen mukaan mahdollista lainata, joten eikun vaan odottelemaan sunnuntaiaamua. Yritin saada jonkun kaveri mukaan vähintään tavaravahdiksi, mutta Outin eilisiltaiset synttäripirskeet vaikuttivat juoksuinnokkuuteen. Muut menivätkin varmaan nukkumaan samaan aikaan, kun minä heräilin. Katsoivat vähän pitkään, kun kerroin meneväni sunnuntaiaamuna juoksemaan ja joutuvani lähtemään bileistä jo puolen yön aikaan.

Aamulla ajelin bussilla Südvorstadin viereiseen Auenwald-metsään, jossa on tullut monesti lenkkeiltyä viikonloppuisin. Kisakeskus oli futiskenttien viereisissä pukuhuoneparakeissa, jonne sai hyvin jätettyä ylimääräiset tavarat. Ilmoittauduin kisatoimistossa, ja sain ystävällisiltä herroilta lainaan kompassin ja SI-tikun. Jouduin vielä pyytämään pikakoulutusta tikun käyttöön, mutta eipä tuo sen vaikeampaa ollut kuin Emitinkään käyttö. Olin ilmoittautunut juoksemaan 6,2  km rataa (vaihtoehtoina 2,4,6 ja 8 km), ja seinällä olevasta lappusesta luin, että radallani olisi 20 rastia, jotka kierretään omavalintaisessa järjestyksessa. Seinällä oli myös lista rastimääritteistä, ja jouduin heti ottamaan kontaktia muihin suunnistajiin, kun pummasin paperia ja kynän. Määritteiden kirjoittamisen jälkeen menin ulos jonoon seisoskelemaan ja odottamaan lähtöä. Osallistujia oli onneksi vain 20-30, mutta sain siltikin odottella lähtöä parikymmentä minuuttia. Lähtijöiden välillä taisi olla minuutti väliä, ja olin jonossa viimeisten joukossa. Vaikka keli oli aurinkoinen, niin tuuli oli tänään todella navakka ja piti verrytellä lämpimänä pysyäkseen. Jonossa kyselin vielä viereisiltä suunnistajilta rastimääritteiden merkitystä, vaikka ilman niitä tietojakin olisi pärjännyt. Uutta sanastoa, kuten kanto ja ojan mutka, tuli opittua. :)

Laitanpa vielä kuvan kartasta, niin kuin bloggavat suunnistajat ikään.

 Kun vihdoin sain kartan, en jäänyt suunnittelemaan reittiä niin kuin jotkut, vaan lähdin liikkeelle ja ajattelin, että katsotaan sitten matkan edetessä. :) Heti ekalle rastille mennessä meinasi käydä köpelösti, kun liian löysästi sormessa ollut SI-tikku tippui maahan, ja maassahan oli tietysti aika reilu kerros kuivia lehtiä. Tikkua etsiessä oli fiilis kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta, mutta jossain vaiheessa tajusin katsoa vähän eri kantille ja siellähän pilkotti punainen tikku. Onneksi ei ollut vajonnut lehtikerroksen läpi vaan jäänyt melko pinnalle. Etsimiseen tuhraantui aikaa ainakin minuutti, mutta eikun tikku kireämmälle ja matkaan. Rastit löytyivät helposti, vaikka rastiliput olivatkin puolet pienempiä kuin normaalisti. Enimmäkseen pääsi juoksemaan pienempiä ja isompia polkuja pitkin, eivätkä rastit olleet kovin kaukana poluista, mutta muutamalle päästäkseen piti rämpiä vihreällä merkityllä metsässä. Maassa lehtikerroksen alla oli sellaisia vahvoja, köynnösmäisiä kasveja, jotka kampittivat aika kivasti. Nokkoset olivat vielä hengissä ja karhunvatukkapuskat raapivat käsiä. Kesällä näkyvyys olisi varmasti ollut olematon. Kokonaisuudessaan kisa oli juoksupainotteinen, ja juoksu (tai ennemminkin hölkkä) kulkikin ihan kohtuullisesti. Siltikin aikaa kului 1:15 minuuttia, joten reitilleni kertyi ilmeiseti mittaa jonkin verran. Parissa paikkaa tein myös hölmöjä reitinvalintoja, kun lähdin "oikaisemaan" metsän poikki, vaikka olisi todellakin kannattanut kiertää polun kautta. Ne metsäpätkät nimittäin joutui etenemään e-rit-tä-in hitaasti.

Maaliin tulijat palkittiin lämpimällä minttuteellä (ihan parasta!) ja isolla suklaajoulupukilla. Huoltoon voi ollakin tyytyväinen, varsinkin kun sen sai kolmen euron osallistusmaksua vastaan! En jäänyt odottelemaan palkintojenjakoa, joten pitää odotella, että tulokset tulisivat nettiin. En kyllä välttämättä olisi pokannut voittopokaalia, vaikka eihän sitä ikinä tiedä. :) Oli kyllä huippua päästä kirmailemaan rastien perässä, vaikka aikamoista city-suunnistusta tuo olikin. Kisa oli hyvin järjestetty ja jotenkin sympaattisen pieni ja kotoisa. Myös järjestäjät ja muut suunnistajat olivat mukavaa porukkaa, joten enköhän lähde uudestaankin, jos jossain kaupungin alueella taas kisaillaan.

Lisäys 28.11. klo 23.30:
Nyt päivittyivät tuloksetkin nettisivuille, ja sijoitus oli 7/15. Jos nyt nimiä tulkitsin oikein, niin kaikki muut tytöt/naiset jäivät taakseni, mutta voittajalle jäinkin sitten reilusti, 15 minuuttia.

Hyvää päivää

Pidin eilen referaatin eli esitelmän, josta mainitsinkin täällä jo aiemmin. Referaatti työllisti ihan kiitettävästi (ainakin ajatuksen tasolla) jo monta viikkoa, mutta varsinkin viimeisinä päivinä ennen esitelmää jäivät yöunet vähäisiksi ja muut opiskeluhommat rästiin. Artikkelit, joiden sisältö meidän piti siis esitellä muille seminaarin osallistujille, tuntuivat aluksi todella hankalilta ja punaista lankaa ei meinannut löytyä. Tarpeeksi kun viitsi käännellä ja pyöritellä tekstejä, niin alkoihan sieltä jotain irrota. Päätimme muuten pitää esitelmän saksaksi, joten kääntämistyötä joutui tekemään, artikkelit kun olivat englanniksi. Minun osaani helpotti se, että luin osuuteni lähes suoraan paperista. Kuulostaa karulta, enkä Suomessa todellakaan tekisi niin, mutta oikeastaan otimme vain mallia aikaisemmista seminaariesitelmistä. Ne ovat sujuneet yleensä siten, että referaatin pitäjät istuvat luokan eteen pöydän ääreen ja lukevat enemmän tai vähemmän suoraan paperista, höystäen esitystä ehkä muutamalla piirtoheitinkalvolla. Power pointteja ei ole kovin usein näkynyt. Niinpä oma esitykseni ei tuntunutkaan miltään riman alitukselta, varsinkin kun erasmusopiskelija saa aina vähän enemmän anteeksi. Tällä kielitaidolla nyt ei vaan voi puhua kovin vapaasti noin kimuranteista aiheista. Vajaa puoli tuntia juttelimme yleisön edessä parini kanssa, ja loppuaika oli varattu keskustelulle.
Mielenkiintoista oli huomata, että vaikka en yleensä jännitä esitelmien pitoa, niin eilen oli koko päivän ihmeellisen huono olo:. jo muutaman päivän on taas pientä flunssaa pidellyt, ja lisäksi eilen tuntui koko ajan siltä, että kohta varmasti oksennan, eikä ruokakaan meinannut maistua. Ei mikään paras lähtökohta lähteä pitämään esitelmää. Selviydyin kuitenkin hyvin, ja referaatin jälkeen huonosta olosta ei ollut enää jälkeäkään, joten ehkä taisi vähän jännittää...Muita referaatteja ei ole tälle lukukaudelle luvassa, joten nyt voi ottaa vähän rennommin.

Referaatin jälkeen sainkin ansaitsemani lepotaouon, sillä tänään on vapaapäivä. Saksan evankelinen kirkko viettää jälleen juhlapäivää, tällä kertaa vuorossa on Buß- und Bettag. Päivän tarkoitus ei ole itselleni ihan täysin selvinnyt, mutta ilmeisesti tänään tulisi käyttää aikaa pohdiskeluun ja rukoiluun. Sachsen on tällä hetkellä ainoa osavaltio, jossa Buß- und Bettag on yleinen vapaapäivä. Nukkuminen kellon ympäri ei olekaan hassumpi tapa viettää keskiviikkoaamua.

Viime viikolla herkuteltiin hyvällä ruoalla. Torstai-iltana tullessani iltakymmenen jälkeen kirjastolta kotiin oli pieni keittiömme täynnä puhetta, viiniä ja tunnelmaa. En ollut ollenkaan muistanut Annikan kertoneen viiniillasta opiskelukavereittensa kanssa, mutta pian olin jo mukana seuraamassa keskustelua ja syömässä maailman ihaninta suklaakakkua. Kakun oli tehnyt Annikan baijerilainen kaveri, ja sisältä löytyi tottakai kirsikoita. On ehkä ihan pakko pyytää resepti.
Myös lauantai-illan teema oli suklaa. Kokoonnuimme Iinan WG:een juhlistamaan kahden kuukauden kulumista Leipzigissa, ja sattumalta melkein kaikki olivat tuoneet jotain suklaista mukanaan. Isosta porukastamme paikalle pääsi vain viisi, mutta ilta oli siitä huolimatta oikein tunnelmallinen ja onnistunut. Kaksi kynttilääkin sytytettiin!

Perjantaina päästiin sitten kiertämään ruokapöydästä toiseen Dinner-Hoppingin merkeissä. Vasta pari päivää aikaisemmin saimme Mylenen kanssa tietää, että teemme pääruoan. Ideointia rajoitti se, että ruoka piti pystyä tekemään etukäteen ja lämmittämään nopeasti. Kunkin aterian syömiseen ja seuraavaan paikkaan siirtymiseen oli varattu vain puolitoista tuntia, ja kun kävelimme alkuruokapaikasta luokseni, olivat vieraamme kanssamme samaan aikaan ulko-ovella. Silloin vieraat ohjataan pöytään odottamaan, avataan viini ja tuodaan etukäteen valmistellut tarjottavat mahdollisimman nopeasti perästä. Kieltämätta välillä meinasi olla vähän hektistä, kun käveltiin pikavauhtia paikasta toiseen ja syötiin kelloa vilkuillen, mutta herkulliset ruoat ja kivat uudet tuttavuudet kompensoivat aika hyvin. Oli myös kivaa päästä istumaan viimeisen päälle laitettuihin ruokapöytiin ja näkemään, miten opiskelijat täällä asuvat.

Makkarini muuntui ruokasaliksi, kirjoituspöytä ruokapöydäksi. Pöytäliina ja valaistus tekevät aika paljon.

 Alkuruoaksi saimme täydellistä kurpitsakeittoa ja itsetehtyä leipää. Kurpitsakeitto on täällä yleinen syyskauden ruoka, ja kuulema ainakin kolmessa muussakin paikassa oli syöty sitä alkuruokana. Tämä oranssi, mausteinen soppa lunasti heti paikkansa sydämessäni. Arvelen, että myös keitossa olleilla kookosmaidolla ja inkiväärillä oli osuutta asiaan...
Meillä syötiin pääruokaa vähän yllättävämmin. Mylene teki ranskalaista kasviskakkua, joka näytti vuokaleivältä, mutta piti sisällään ratatouillekasviksia. Kakun kanssa tarjosimme salaattia, ja hyväähän tuo oli! Jälkkärille siirryimme opiskeljaasuntolan solukämppään, ja nautiskelimme kerroksittain tarjottuja marjoja ja vaniljarahkavaahtoa sekä tuoreesta mintusta tehtyä teetä.
Kaikkiaan tapasimme illan aikana kuusi muuta paria, joista viisi koostui saksalaisista opiskelijoista ja vain yksi oli vaihtaripari. Vähän yllättävää, kun kyseessä oli kuitenkin vaihtarijärjestön järjestämä tapahtuma. Oli kiva huomata, miten hyvin juttu luisti etukäteen ihan tuntemattomien ihmisten kesken. Kaikki tapaamamme osallistujat olivat muuten tyttöjä. Mitä, eivätkö saksalaismiehet muka keittiössä viihdy?! Hassua oli myös, että meille jälkiruoan tarjonnut tyttö osoittautui suureksi Suomen ja mäkihypyn ystäväksi. Ja eikös jostain kohta kaivettu esiin kuva, jossa tyttö poseeraa Matti Hautamäen kanssa Kuopiossa. Yhteisistä puheeaiheista ei siis ainakaan ollut pulaa.

Pari viikkoa sitten lenkillä törmäsin tälläiseen järveä kiertäneeseen pieneen junaan ilmapalloineen kaikkineen. Yksi radan ylittänyt risteys oli jopa puomitettu, ja puominnostajina toimi pari n. 10-vuotiasta poikaa univormuissaan. Kaiken kaikkiaan aika huvittava näky puksutellessaan ja tuuttaillessaan järveä ympäri. Varsinkin kun suurin osa matkustajista oli ihan aikuisia. :)

Kävimme tänään Annikan kanssa kierroksella rapussamme. Pidämme nimittäin lauantaina meillä tuparit/WG-bileet, ja täällä tapana on kutsua naapurit mukaan! Ajattelin, että laittaisimme vain ilmoitustaululle lapun, mutta lähdimmekin soittelemaan ovikelloja. Menestys ei ollut kovin suurta, sillä seitsemästä asunnosta vain kolmessa tultiin avaamaan ovi, eivätkä avaajat olleet kovin potentiaalisia osallistujia opiskelijabileisiin. Ainakaan se vanhempi, ulkomaalaistaustainen täti, jolla ei ollut mitään käsitystä, mistä puhuimme, ja joka osasi sanoa vain "Wir brauchen nichts", emme tarvitse mitään.
Muutenkin olen törmännyt jo kulttuurieroihin kotibileiden järjestämisessä. Tarjoamme nimittäin koko porukalle (tällä hetkellä meitä on osallistumassa melkein parikymmentä) ainakin alkuun riittävän olut- ja viinivaraston. Toisaalta nuo ovat täällä niin halpoja, ettei niiden ostamisesta kovin paljon köyhdy. Ruokaakaan ei ole meidän bileissämme tarjolla, joten selviämme melko helpolla, kunhan vain jaksamme kantaa kaljakorit kotiin asti.

Talvi on tullut tännekin vihdoin! Lämpötila pysyi eilen päiväsaikaankin nollassa, mutta lunta ei ole vielä näkynyt. Toisaalta tässäkin kuussa aurinko on paistanut käytännössä joka päivä ja eikä sadetta vastaavasti ole tullut yhtään, eli ihan hyvähän täällä on ollut elellä säiden puolesta. Hurjaa, että kuu on jo puolivälissä. Aika menee käsittämättömän nopeasti-toteamus on kyllä niin vaihtariklisee, mutta tottahan se on. Viikon päästä joulumarkkinat ovat jo avanneet ovensa. Eilen kävin pitkästä aikaa torilla, ja siellähän niitä markkinamökkejä jo pitkät rivit odottamassa, ja joulukuusikin pystyssä. Hihkuin riemusta, kun huomasin, että kuhmolainen yritys pystyttää suomalaisen joulukylän Leipzigin parhaalle paikalle, Augustusplatzille, ja vieläpä koko joulumarkkinoiden ajaksi. Pääsen siis fiilistelemään Suomen joulutunnelmaa jo kuukausi ennen sinne matkustamista, mikä on jotenkin tosi huvittavaa. Myytävänä on ainakin glögiä ja loimulohta, aikamoisia herkkuja. Täytyy muuten todeta, ettei vielä ole glögin voittanutta löytynyt. Jos siis saksalaiseen vastineeseen, glühweiniin verrataan. Ainakaan kaupassa myytävä ei minuun oikein iske, joten viikon päästä pitäneekin mennä testaamaan markkinoiden tarjonta. 

p.s. Tänään on ollut aika hyvä päivä.

Sauna, du fehlst mir so...

 Kerroin muutama viikko takaperin jo toiseen kertaan puhjenneesta pyöränkumista. Ja siitä, että meinasin silloin pikaisesti tehdä asialle jotain. No, pyörä on saanut rauhassa seistä kellarissa siitä lähtien, ja minä taas olen tullut riippuvaiseksi Leipzigin raitiovaunuverkostosta. Hankin lukukausitiketin kaupungin julkiseen liikenteeseen heti kun se oli mahdollista, eli lokakuun alussa, ja sen jälkeen olen kävellyt kodin ja keskustan välin ehkä kerran. Matkaan ei uppoaisi reippaasti käveltynä kuin 25 minuuttia, mutta kun on taipumusta vitkutella lähdön kanssa, niin lähes aina joutuu turvautumaan raitiovaunuun. Ja sinne pysäkille muuten tulee useasti otettua loppukiri juosten ratikan kanssa. Siinäpä sporttailua kerrakseen heti aamusta. Jos totta puhutaan, niin kyllähän tämä elämä meinaa olla vähän liian helppoa täällä. Kotoa pysäkille kävelee kolme minuuttia, kymmenessä minuutissa ollaan jo keskustan pysäkillä, josta kävelee toiset kolme minuuttia yliopistolle.

Tykkään liikkua täällä raitiovaunuilla. Vaunut kulkevat tiheästi ja ajallaan, ja matkatessa kohtaa monenlaisia persoonallisuuksia. Tänään muuan pappa viihdytti muita matkustjia eloisalla viheltelyllään ja vahvoilla iskelmätulkinnoillaan. Myös kovaan ääneen vaikeroiva nainen on tuttu ääni nelosen ratikassa. Muuten leipzigilaiset kulkevat julkisilla suomalaiseen tapaan. Vieruskaverin kanssa ei yleensä rupatella, ellei tilanne sitä vaadi. Viime lauantaina illan viimeinen ratikka oli niin täynnä, että en aluksi uskonut pystyväni tunkeutumaan kyytiin. Pääsin lopulta sisälle ja mutkissa viereisten ihmisten päälle kaatuessa (mistään ei saanut pidettyä kiinni) tuli samalla vaihdettua muutama sanakin.

Jotta täällä vaihtarielämän pyörteissä (lue syödessä ja juodessa) ei aivan pääsisi laiskistumaan, olen aktivoitunut liikkumaan ja löytänyt uusia lajejakin. Suosituksi viikonloppuharrastukseksi on muodostunut raitiovaunulenkkeily. Tässä lajissa tutkitaan julkisen liikenteen reittikarttaa, ajellaan ratikalla tai bussilla kaupungin laidalle ja lähdetään kartoittamaan uusia ulkoilualueita. Täydellinen tapa viettää vapaapäivää! Yo-liikunnan tanssikurssi on osoittautunut erittäin hauskaksi. Tänään saimme kuulla, että pääsemme näyttämään taitomme tammikuussa, kun kaikki yo-liikunnan tanssiryhmät esiintyvät. Kun vielä hankin itselleni tanssia varten hienot nahkaiset tanssitossut, alkaa tässä muistumaan lapsuuden balettiajat mieleen.

Ostin hiljattain myös kiipeilykengät, kun halvalla lähtivät ja jotkin sisäkengät pitää kiivetessä olla. Tossujen vuokraaminen joka kerta olisi tullut lopulta kalliimmaksi. Nyt sitä ollaan niin kiipeilijää, että. Noo, ei kyllä vielä olla. Kaksi tuntia on minulle niin pitkä aika kiivetä, että kulutan käsivoimat loppuun jo ensimmäisen tunnin aikana. Loppuaika meneekin sitten jossain seinän puolivälissä jumittaessa, kun tietää, miten pääsisi etenemään, muttei vain jaksa liikuttaa itseään yhtään ylemmäksi. Turhauttavaa, mutta eivätköhän lihaskunto ja kiipeilytaidot vähitellen tästä kasva.

Kaksi kuukautta Suomesta poissa on tullut tänään täyteen, ja olen alkanut kovasti kaivata saunomista. Saunanpuutteessani suuntasin viime viikolla lähimpään uimahalliin, mutta eihän täällä tavallisesta uimahallista saunaa löydä.Vanha tuttu harrastus uinti sen sijaan maistui ja innostuin niin, että taidan tehdä uimahallivisiitistä tavan. Hallissa sai pulikoida perjantaisin iltakymmeneen asti, ja uinti olikin tuona perjantaina suosittu tapa viettää iltaa. Vielä yhdeksään saakka radoilla oli tosi paljon porukkaa, enkä huomannut minkaanlaista uintijärjestystä. Pitikin olla aika tarkkana, ettei kovin pahasti potkinut toisia. Täällä Saksassa pitää näköjään vaan tottua siihen, että porukkaa on riittää joka paikkaan...Saunoihinkin jopa! Otin sitten selvää, missä pääsisi saunomaan, ja täältä löytyy parin ison kylpylän saunaosastojen lisäksi erillisiä saunamaailmoja, joissa on tarjolla useita erilaisia saunoja. Perinteisen suomalaisen saunan lisäksi löytyy kaikkea mahdollista yrttisaunasta saunaan, jossa on automaattisesti itsensä päälle löylyä värivaloeffektien saattelemana heittävä kiuas. Niin, kuulostaa sen verran kahjolta, että on pakko mennä itse kokeilemaan. Tosin olen kuullut huhuja, että saunat täällä ovat yleensä sekasaunoja, mutta en ajattelut antaa sen haitata. Sään pitäisi lopultakin viiletä ensi viikolla lähemmäksi nollaa, joten todennäköisesti piakkoin houkuttelisi maksaa reilu kymmenen euroa saunaelämyksestä. Saunaraporttia siis seuraa!

Viime viikolla tuli saunahaaveilujen lisäksi tutustuttua Leipzigin musiikkielämään. Torstai-ilta vaihtui yöksi kaupungin tykätyimmällä indieklubilla, Ilses Erikassa. Minäkin tykkäsin kovasti. Tanssimusiikin osalta ihan huippua, ja kellariklubi oli fiilikseltään persoonallinen ja rento. Miinusta siitä, että jossain vaiheessa yötä tupakointipuolen ovi olikin selällään, eikä sauhuttelualuerajoituksista enää pidetty kiinni. On ollut pieni yllätys huomata, ettei tupakkalakia täällä todellakaan noudateta kaikissa paikoissa tiukasti. Sen huomaa haisevien vaatteiden lisäksi kurkkukipuna seuraavana aamuna.

Lauantai-iltana oltiin kuuntelemassa Thomaskirkossa Mozartin Requiem-teosta. Orkesterista ja kuorosta en etukäteen löytänyt mitään tietoa (olivat kai jonkin seurakunnan), mutta osoittautuivat molemmat oikein hyviksi. Requiem on kyllä sellaista musiikkia, että se tekee aina syvän vaikutuksen.

Ensi perjantaista on toivottavasti tulossa kiva, sillä silloin kokkaamme Mylenen kanssa meillä joko alku-, pää- tai jälkiruoan ja ruokaseuraksemme istuu neljä muuta tyyppiä. Muut ruokalajit päästään syömään jonkun muun ruokapöydässä ja muiden valmistamana. Kokonaisuudessaan illan aikana tapaa kaksitoista uutta ihmistä. Kyseessä on WILMA:n Dinner-Hopping. Viikonloppuna on myös merkkipäivä: kielikurssin alkamisesta on kaksi kuukautta, joten sitä täytyy juhlistaa kakulla!

Jos teillä muuten on joitain toiveita liittyen siihen, mitä haluaisitte lukea blogissani, niin laittakaa toki kommenttia. Muuten kirjoittelen kuulumisia niin kuin tähänkin asti. :)  Kuulemisiin taas!