Aurinkoa ja erasmuselämää

Ensimmäinen aurinkoinen viikko Leipzigissa on takana! Sateisen saapumispäivän jälkeen säätila parantui roimasti ja kaupunki on saanut näyttää parhaita puoliaan. Viikon aikana olen parantunut flunssasta, aloittanut kielikurssin ja tutustunut moniin mukaviin ihmisiin, ottanut tuntumaa kaupungin katuihin niin pyöräillen kuin juostenkin sekä puhunut paljon tönkköä vaihtarisaksaa väsyneenä. Tiivistetysti elämäni täällä on ollut kiireistä, mutta myös kivaa.

Aloitin kielikurssin maanantaina kirjautumalla sisään yliopistolle. Kaikki sujui rullaavasti kunhan vain malttoi jonottaa kärsivällisesti, ja samalla tuli tutustuttua jo moniin ihmisiin. Tiistaina oli vuorossa kurssin juhlallinen aloitus musiikkiesityksineen, jonka jälkeen vietimme tunnin monivalintakoetta tehdessä. Testin tarkoituksena oli jakaa kaikki 180 kielikurssille osallistujaa tasoryhmiin. Keskiviikkoaamuna tapasin sitten oman ryhmäni, jonka kanssa tulisin viettämään aamupäivät seuraavien kahden ja puolen viikon aikana. Testi oli ilmeisesti sujunut osaltani kelvollisesti, sillä pääsin toiseksi ylimpään tasoryhmään. Ryhmäämme sattui osumaan neljä suomalaista (yhteensä meitä on kielikurssilla jopa yksitoista), lisäksi sekä Belgialla että Ranskalla on kolme edustajaa luokassamme. Joukkoa värittävät vielä yksi puolalainen ja irlantilainen. Olin odottanut, että ryhmien opettajat olisivat vähän vanhempia, koska nimilistassa heidän nimensä ovat muodossa Frau/Herr Sukunimi, mutta kaikki opet ovatkin tosi nuoria; esimerkiksi meidän ryhmän ope on vastavalmistunut ja minun ikäiseni...Kurssilla onkin ollut tähän mennessä tosi rentoa: on kerrattu vähän kielioppia ja enimmäkseen keskusteltu parin kanssa ja koko ryhmässä niitä näitä.

Niistä kaupungin hyvistä ja huonommistakin puolista voisin kertoa sanasen. Enimmäkseen Leipzig on ihan mahtava: liberaalin ja rennon oloinen pieni, suuri kaupunki, jossa tapahtuu jatkuvasti jotain. Kaupungista löytyy paljon kauniita 1800-luvun rakennuksia, jollaisessa itsekin asun. Suurin osa on kauniisti kunnostettuja, mutta ainakin kotikaupunginosassani asuttujen rakennusten välissä näkee paljon jo parikymmentä vuotta tyhjillään olleita, rapistuneita rakennuksia. Tähän löytyy syy Saksojen yhdistymisen ajalta, jolloin Leipzig menetti valtavasti työpaikkoja ja asukkaitaan ja talot jäivät autioiksi, ja asuntojen suuren määrän vuoksi kaupungin vuokrataso on Saksan alhaisimpia. Totta kai täältä löytyy myös DDR:n ajan suuria pytinkejä, mutta mielestäni juuri erilaisten tyylien ja aikakausien sekoitus tekee Leipzigista niin mielenkiintoisen. Kaupungissa myös rakennetaan jatkuvasti paljon, joten kaupunkikuva muuttuu nopeasti.


Lähdin maanantaiaamuna ensimmäistä kertaa liikenteeseen pienellä pyörälläni, tapani mukaan vähän viime tipassa. Ja millaiseen liikenteeseen: autot, raitiovaunut ja bussit mennä jyristävät ihan vierestä lujaa vauhtia, mutta jos vain pysyy selkeästi merkityllä pyöräilijöiden kaistalla tien vieressä ja seuraa pyöräilijöiden omia liikennevaloja, niin kaiken pitäisi sujua. Silti vähän jännitti. Pahinta täällä on juuri leveät valtaväylät, joita pitkin minunkin koulumatkani osittain kulkee: leveimmillään sellaisissa on autoille viisi kaistaa molempiin ajosuuntiin ja välissä parit ratikkakiskot. Kun seisoo risteyksessä, joista haarautuu näitä leveitä väyliä viiteen suuntaan, ja haluaisi päästä toiselle puolelle, niin…tarvitsee ainakin paljon kärsivällisyyttä. Pyöräilyvammoilta olen silti säästynyt, ellei oteta huomioon sitä, että pyöräni odottelee tällä hetkellä kellarissa rengas tyhjänä sitä hetkeä, jolloin ehtisin tehdä sille jotain. Toisaalta kävellenkin pääsee täällä nopeasti paikasta toiseen, joten en ole pitänyt kiirettä.

Kaupunkilenkkeilyn vaarallisuuden sen sijaan sain huomata alkuviikosta, kun kirmasin iltalenkillä kadun yli ja kompastuin raitiovaunukiskoon. Onneksi katu oli autio sillä hetkellä, joten sain rauhassa kerätä itseni ja karttani ylös asfaltilta ja tarkistettua vammat. Kiitos vielä kesäisten kelien ja kesäisen pukeutumiseni, sain kunnon ruhjeet toiseen kämmeneen ja käsivarteen, ja onpa jaloissakin joitain pikkuruhjeita ja mustelmia.  Lenkkeilymaastoja olen ehtinyt tsekkaamaan parilla lenkillä. Lähelläni on pari kivaa pienempää puistoa, joita saa kyllä kiertää aika monta kertaa, jos haluaa tunnin juosta. Näissä ei tosin ole valaistusta pimeällä. Kerran juoksin ensin parikymmentä minuuttia kaupungin halki päästäkseni suureen puistoon keskustan länsipuolelle, jossa riittäisi kyllä maastoa vaikka monen tunnin sunnuntailenkeille, sillä puisto muuttuu jossain vaiheessa laajaksi metsäalueeksi. Sinne pitää ehdottomasti päästä uudelleen, vaikka se tarkoittaakin pitkää alku- ja loppulämmittelyä jalkakäytävillä hölkötellen.

Parasta kaupungissa on tämän hetkisen kokemukseni perusteella ravintolakulttuuri: ravintoloita ja kahviloita löytyy valtavasti, ja vielä näin syyskuussa kaikki pitävät terassejaan auki ja porukkaa todellakin riittää istumaan niillä. Leipzigissa onkin kuulemani mukaan Saksan paras ”Freisitz”- eli eteläeurooppalaistyylinen terassikulttuuri; monessakin kulmassa kaupunkia näkee kadunpätkiä, jossa on viihtyisiä terasseja vieri vieressä auki myöhäisiltaan asti. Ja sunnuntaisin käydään brunssilla!

Tällä viikolla ei ole juuri ollut joutilasta aikaa kotona löhöilyyn, sillä olen lähtenyt mukaan lähes kaikkeen mitä on ollut tarjolla: yhtenä iltana käytiin ulkoilmaelokuvissa, toisena ulkona syömässä, ja kolmantena iltana kielikurssin ohjelmaan kuului yhteinen illanvietto kaupungin suurimmalla opiskelijaklubilla, jossa tarjolla oli valtava buffetpöytä. Iltapäivisin olen pyörinyt kaupungilla tehden tarpeellisiä hankintoja, avannut paikallisen puhelinliittymän ja pankkitilin ja ilmoittautunut kaupungin asukkaaksi. Eilen päivällä kävimme parin tunnin opastetulla kierroksella Leipzigin oopperatalossa, ja illalla olinkin niin väsynyt, että jäin kotiin erasmusbileisiin menemisen sijaan. Hiostavan päivän jälkeen alkoi taas ukkostaa, ja kun olin parvekkeella katselemassa välähdyksiä kymmenen aikaan, kuulin viereisestä puistosta hyvää musiikkia. Tiesin, että siellä järjestetään viikonlopun aikana kansainvälinen kansantanssijuhla, ja kohta istuinkin jo teltassa katselemassa kun saksalaiset tädit ja sedät tanssivat jonkin sortin jonotanssia hollantilaisen folkbändin tahdissa, samalla kun sade ropisi teltan kattoon ja salamat välähtelivät taivaalla. Bändi oli loistava, ja kun törmäsin sattumalta vielä pariin espanjalaiseen vaihtarityttöön, joiden kanssa jäin juttelemaan, niin illasta muodostui kyllä aika hieno.

Tänään iltapäivällä lähdemme isommalla porukalla katsomaan samaa bändiä telttaan, ja aikomuksena on vielä ennen sitä käydä sunnuntailenkillä. Ensi viikolle luvassa on ainakin referaatin eli esitelmän tekemistä kurssia varten, illallistamista kämppiksen ja hänen ystäviensä kanssa, sekä viikonloppuna kielikurssin retki naapurikaupunkiin Dresdeniin.

Blogger jumittaa nyt niin pahasti etten saa lisättyä tänne kuvia, mutta teen vaikka erillisen kuvapostauksen seuraavaksi.