Vuoden viimeinen

Hallo lukijat!

Toivottavasti olette viettäneet rentoa tai muuten vain sopivaa joulunaikaa. Minä ainakin olen!
Kuukauden blogitauko pääsi käymään kuin itsestään, hups. Kuluva joulukuu on ollut täynnä tapahtumia ja aikaa kirjoitteluun on jäänyt vähemmän. Nyt meinasin kuitenkin rykäistä kasaan kertomuksen siitä, mitä Leipzigissa tapahtui vuoden viimeisenä kuukautena.

Joulumarkkinoilta tuli otettua vain pari kuvaa. Tässä lähikuvaa puisista piippu-ukoista, joiden sisälle laitetaan palamaan jotain suitsuketta ja savu poistuu sitten tyypin suusta. Aika hämäriä, mutta ihan hittituotteita täällä.

Joulukuun ekana viikonloppuna saksalainen ystäväni Karin junaili maan eteläisemmiltä seuduilta luokseni. Oli kivaa, juteltiin ja syötiin paljon. Esimerkiksi espanjalaista, belgialaisia vohveleita ja sunnuntaina aamupäivällä brunssi pitkän kaavan mukaan. Lisäksi kierreltiin sateista kaupunkia, käytiin mm. vaihtoehtoishenkisessä kaupunginosa-katutapahtumassa Plagwitzissa, jossa en ollutkaan ennen käynyt. Meininki oli tosi hyvä, kadun varrella oli kirpparipöytiä ja myynnissä monenlaista hyvää syötävää ja käsitöitä. Katsottiin myös ihan huippu ruotsalainen elokuva nimeltään I rymden finns inga känslör. Kattokaa tekin traileri ja mieluusti koko leffakin http://www.youtube.com/watch?v=xW1lkjfCTgg

Tokana viikonloppuna reissasin kämppikseni perheen luokse Thüringeniin, mutta siitä onkin niin paljon raportoitavaa, että varaan aiheelle oman postauksensa.

Jos viikonloput olivat touhua täynnä, ei tekemisen puutetta ollut muinakaan päivinä. Suomen itsenäisyyspäiväksi järkkäsimme Suomi-tyttöjen kanssa ikimuistoiset bileet. Pukukoodina oli pukeutua parhaimpiin, mitä löytyy. Lopputulos oli aika kirjava, mutta fiiniä pukeutumistakin esiintyi. Tupa, eli Rebekan WG, oli ääriään myöten täynnä kansainvälistä porukkaa  (meitä oli varmaan yli 30), joille tarjoilimme omin kätösin leipomiamme herkkuja. Parempiin suihin katosivat mustikkapiirakka, piparit, korvapuustit, sekä sämpylät ja ruisleivät kylmäsavulohitahnalla päällystettynä. Korvapuustien ja lohitahnan valmistamisen ohella panoksenani oli keitellä juhlaväelle myös muutama litra glögiä. Ihan alusta lähtien siis, heittämällä mustaherukkamehun sekaan appelsiininkuoria ja jouluisia mausteita. Glögistä ja muistakin tarjottavista tykättiin kovasti, mikä tietysti lämmitti mieltä. Syömisen lisäksi ohjelmassa oli Suomi-tietovisa, letkajenkkaa, tanssimista suomalaisten biisien tahtiin, ja tottakai esittelimme myös sen suomalaisimman tavan viettää itsenäisyyspäivää, kun istuimme sohvalla töllöttämässä linnan juhlia.

Pikkujoulujen laulelutuokio

 Vietettiin myös muutamia pikkujouluja: varasimme kavereiden kanssa opiskelija-asuntolan bilehuoneen ja varauduimme taas monenlaisin jouluisin herkuin, ettei vaan ainakaan nälkä pääsisi yllättämään. Tuossa vaiheessa oli tullut vedettyä herkkuja napaan joulumarkkinoilla ja kahvipöydissä jo niin runsaasti, että raja kaikelle makean mättämiselle alkoi jo häämöttää, mutta eipä se ihan vielä ehtinyt pysäyttämään menoa. Parasta tuona iltana oli kuitenkin laulaa kitaran säestyksellä joululauluja eri maista.

Eräänä iltana päätettiin Sofien kanssa tutustua saksalaiseen pikkujoulukulttuuriin, ja lähdettiin kultturitieteilijöitten ainejärjestön joulubileisiin. Kulttuuritieteilijät ovat ehkäpä keskimääräistä taiteellisempaa ja boheemimpaa väkeä, ja niin oli juhlapaikkakin. Tila oli sellaisessa hiukan ränsistyneessä talossa, joita täältä kaupungista löytyy paljon, ja ihmisiä oli varmasti enemmän kuin mitä laki sallii (jos täällä sellaisia lakeja edes on, tai jos on, niin tuskinpa ne tuota tilaa koskivat...). Poimintoina sisustuksesta voisi mainita muutamat kaminat, joiden pesässä poltettiin tulta koko illan ajan, sekä varmasti jostain roskalavalta raahatut veloursohvat 70-luvun (ja musiikkilukion ;)) henkeen. Melko ahtaasta tunnelmasta huolimatta oli kyllä coolit ja huiput bileet! DJ soitti mainiota musaa ja glühwein oli halpaa ja ruokaakin sai lähes ilmaiseksi, eli maksaa sai sen verran kun omatunto sanoi.

Vielä yksi hämärä näky Plagwitzista. Tälle tyhjälle tontille oli kerätty muun romun ohessa jättimäisiä pehmoleluja, jotka näyttivät lievästi ressukoilta sateessa. Tuossa kyltissä kysytään muuten "Missä polkupyöräni viipyy?"

Viimeisiksi päiviksi ennen lomaa sain odotettuja vieraita Suomesta. Hannamari ja Kimmo tulivat jo perjantaina, paria päivää ennen äitiä ja isää. Lauantaina lähdettiin tuuleen ja sateseen kiertelemään läntisiä kaupunginosia eli Schleussigia ja Plagwitzia, ja joululahjojen metsästyksen ohella törmättiin muutamaan yllättävään juttuun: Schleussigista sivukadun varrelta, sisäpihalta löytyi pieni kahvipaahtamo ja kahvila, jonka tuoksu johdatti meidät sisälle lämmittelemään. Itsehän en kahvia juo, mutta seuralaiseni kehuivat kahvia kovasti. Leipzigilaiset: kahvila löytyy osoitteesta Holbeinstrasse 29. Plagwitzissa yllättyimme, kun kattojen yllä kohosi yhtäkkiä aito, itäsaksalainen lentokone. Epäselväksi jäi, miksi kone oli sinne pystytetty, mutta hieno se joka tapauksessa oli. Kävelimme pienten jokien rannoilla, ja seurasimme jonkin aikaa erään piisamin touhuja. Kovasti se ui edes takaisin sorsien keskellä. Hassua, että olen nähnyt sekä ketun että piisamin ensimmäisen kerran juuri Leipzigissa, eli ei täällä niin urbaania elämää vietetä kuin luulisi.

Luisen brunssitunnelmaa

 Sunnuntaiaamuna suuntasimme brunssille Luiseen. Brunsseilu kahviloissa ja ravintoloissa on täällä suosittu tapa viettää viikonloppuaamuja. Brunssiaika on tavallisesti yhdeksästä-kymmenestä aina iltapäivään saakka, ja tapana on istua montakin tuntia, nautiskellen aluksi aamiastarjonnasta ja siirtyen myöhemmin lämpimiin ruokiin. Luisen brunssi oli kyllä tosi hyvä, ja voin suositella Leipzigin asukeille. Hinta oli keskiverto eli kympin sisältäen ruoat ja mehut. Kahvit, teet ja muut juotavat pitää sitten tilata erikseen. Brunsseilijoille vinkiksi, että kannattaa pitää taukoja, ennen kuin täyttää lautasen uudestaan. Tauon jälkeen jaksaa taas syödä ihan uudella innolla! Ei kantsi myöskään täyttää niillä sämpylöillä mahaansa heti aluksi, muuten saattaa jääda mainiot salaatit ja lämpimät ruoat maistamatta.

Kimmo ihmettelemässä piippu-ukkojen ja pähkinänsärkijöiden valikoimaa

Vanhempani saapuivat sitten sunnuntai-iltana, ja alkuviikosta ohjelmassa oli lähinnä joulumarkkinoiden ja kauppojen kiertelyä. En ole muuten tainnut vielä kertoa, mitä kaikkea tarjottavaa joulumarkkinoilta löytyy. Paljonhan on myynnissä kaikenlaista lahjatavaraa koruista tohveleihin. Puukäsityöt ovat myös erityisesti tämän alueen juttu. Mielestäni parasta on kuitenkin käsittämättömän laaja ruokatarjonta. Suosikkejani Glühweinin (eli se punaviinistä ja glögimausteista tehty kuuma juoma) ohella olivat letut erilaisilla täytteillä sekä (yllättäen) Bratwurst. Vaati aika paljon itsekuria kävellä pysähtymättä joka päivä yliopistolle kojujen ohi, joista kantautui grillatun bratwurstin tuoksu. Myös puu-uunissa paistetut, kinkulla ja juustolla täytetyt leivät olivat tajuttoman tuhteja, mutta herkullisia. Makealta puolelta ihmisten suosiossa olivat ainakin vohvelit, paahdetut mantelit sekä suklaakuorrutetut hedelmät.
Joulumarkkinoiden tunnelma yleensäkin on kokemisen arvoinen, varsinkin aina alkuillasta, kun ihmiset kokoontuvat työpäivän jälkeen tapaamaan toisiaan glühweinin äärelle. Tuntuu, että koko kaupunki on pakkautunut muutaman kadun ja torin varrelle. Toisaalta siitä tungoksesta ehti kuukauden aikana saada aivan tarpeekseen, ja nyt joulun jälkeen onkin huomattavasti miellyttävämpää liikkua keskustassa, kun ei tarvitse tunkea tietään ihmismassa läpi. Joulumarkkinoille kannattaakin lähteä rennolla ja kiireettömällä asenteella, jonottamaan kun joutuu varmasti. Suosittelen kyllä ehdottomasti vierailemaan kerran saksalaisilla joulumarkkinoilla nuuskimassa tunnelmaa!

Viimeiset päivät olivat aikamoista paikasta toiseen juoksemista, kun samanaikaisesti yritin pitää seuraa vierailleni, kävin viimeisillä luennoilla, shoppailin viime tippaan jääneitä joululahjoja ja näin kavereita viimeistä kertaa ennen lomaa illallisen ja bileiden merkeissä. Lukukausihan jatkuu täällä vielä helmikuun alkuun asti, joten vielä ei tarvinnut sanoa hyvästejä ihmisille. Ainoastaan suomalainen Outi joutui jättämään Leipzigin jo nyt, Suomen ja Saksan lukukaudet kun ovat vähän huonosti yhteensovitettavia.

Keskiviikkoaamuna starttasimme koko perheen voimin Berliiniä kohti. Berliinissä nuoriso-osastollemme jäi aikaa kierrellä vähän kaupunkia vanhempien suunnatessa jo aiemmalla koneella Suomeen. Rautatieasemalta lähdimme käppäilemään kohti Länsi-Berliinin tunnetuinta ostoskatua, Unter den Lindeniä, lounaspaikan toivossa, mutta puolen tunnin aikana yhtään edes vähääkään houkuttelevan näköistä paikkaa ei tullut vastaan. Lisäksi löysimme vain yhdet kaupungin 60 joulumarkkinoista, vaikka pyörimme juuri niillä perinteisimmillä turistiseuduilla eli Brandenburg Torin ja valtiopäivätalon kulmilla. Nekin joulumarkkinat jotka löysimme, olivat astetta fiinimmät ja kalliimmat, joten sieltäkään emme raaskineet ostaa syötävää. Päivä oli hirvittävän kolea, ja tässä vaiheessa nälkä alkoi olla jo erittäin suuri. Päädyimme ottamaan metron takaisin kohti asemaa, ja vaihtaessamme paikallisjunaan bongasimme aseman vierestä juuri sellaisen vietnamilaisen, jota olimme etsineet ja saimme mahamme täyteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Berliinistä ei siis jäänyt seurueellemme tällä kertaa kovin mairittelevaa kuvaa, mutta kaupunki on niin valtava, että ilmeisesti pitäisi päätyä juuri oikeisiin kaupunginosiin, jotta löytäisi kivempia paikkoja.
Syksy oli siitä hassu, etten käynyt Berliinissä kertaakaan, vaikka se on vain reilun tunnin junamatkan päässä täältä. Etukäteen vannoin nimenomaan, että ainakin Berliinissä tulee varmasti käytyä jatkuvasti, kun se on niin lähellä ja niiin cool paikka. No, parin viikon päästä on ihan pakko lähteä reissuun, kun käydään valkkaamassa Suomelle uutta pressaa suurlähetystössä. Ja jos toinen kierros tulee, tulee jälleen parin viikon päästä toinen reissukin!

Berliinistä lennettiin Helsinkiin ja sieltä vielä jatkolennolla kotiseudulle Kuopioon. Olin vähän miettinyt, olisiko jotenkin outoa olla kolmen ja puolen kuukauden jälkeen taas Suomessa ja kuulla suomea, mutta fiilis ei ollut sen kummempi kuin lyhyeltä lomalta palatessa. Ja eipä tuo kieli ole täällä Leipzigissa päässyt unohtumaan, kun Suomi-tyttöjen kanssa pääsee höpöttelemeään melkein päivittäin. Suomessa kaikki oli lähes ennallaan, ja tuntui etten olisi poissa ollutkaan.
Joululomasta tarinoin myös eri postauksessa, jotta näitä maratontekstejä jaksaisi edes jotenkin lukea.

Saavuin takaisin Leipzigiin torstaina, ja loma jatkuu vielä ensi tiistaihin asti. Keskiviikkona pyörähtää käyntiin viimeinen luentokuukausi. Tätä kirjoitusta pääteltäessä eletään jo perjantain ja lauantain välistä yötä sekä vuoden viimeistä päivää. Yritän sinnitellä hereillä tavallista pitempään, sillä tänään tiedossa ovat (mulle) astetta hevimmät uudenvuodenjuhlat. Rebekka ja Tiina Suomesta, Mylene Ranskasta sekä Belgian tytöt Sofie, Isabelle ja Katia ovat tulleet myös tänne viettämään uutta vuotta. Suunnitelmana on aluksi illallistaa ja myöhemmin juhlia ja valvoa koko yö, ja mennä lopulta bileistä suoraan kahvila-aamiaiselle. Saa nähdä miten missio onnistuu, minä kun tapaan väsähtää viimeistään kahden-kolmen aikoihin. Ehkäpä sitä kerran vuodessa jaksaa tsempata. ;)

Lopuksi toivottelen kaikille hyvää uutta vuotta, tai niin kuin täällä sanotaan: guten Rutsch ins neue Jahr 2012! Palataan blogin ääreen taas ensi vuoden puolella. Syksy Leipzigissa oli mahtava, ja eiköhän ensi vuodesta tulee vielä parempi!

Vieraita ja matkakuumetta

Valittelin jokin aika sitten reissujen vähyyttä, mutta viikonloppuna pääsin vihdoin uusiin maisemiin. Päiväksi vain, mutta lyhyessäkin ajassa ehti jo vaikka mitä. WILMA järjesti lauantaina päiväretken Annaberg-Buchholz nimiseen pikkukaupunkiin Erzgebirge- vuoriston maisemiin, eli matkustimme ihan Tsekin rajan tuntumaan. Viimeisen tunnin ajan juna kiemurteli hitaasti vuorten välisessä, paikoin jyrkkäseinäisessä jokilaaksossa, ja hienojen maisemien takia piti yrittää pysytellä hereillä. Aamulla olin joutunut ensimmäistä kertaa tälle syksylle heräämään kun oli vielä pimeää, ja teki kyllä tiukkaa. Normaalisti heräilen vasta reilusti auringonnousun jälkeen eli yhdeksän aikaan, mikä on kyllä luksusta.
Annaberg-Buchholzissa meillä oli aikaa kuutisen tuntia, minkä vietimme joulumarkkinoilla ja kaupungilla kierrellen. Markkinat olivat pienemmän kokonsa takia jotenkin sympaattisemmat kuin Leipzigin, ja tunnelma oli todellakin kohdallaan. Ohjelmalavalla kaupungin orkesterit ja kuorot huolehtivat jouluisesta musiikista, lapset pyörivät karusellissa ja vaikutti siltä, että koko kaupungin väki oli tullut tapaamaan toisiaan Glühweinin ja Bratwurstin äärelle. Kaupunki sijaitsee korkealla vuoristossa ja tuuli puhalsi todella hyytävästi, joten välillä piti mennä konditoriaan kaakaomukin äärelle lämmittelemään. Lisäksi ohjelmaamme kuului opastettu kierros vanhassa hopeakaivoksessa, ja kiersimme puolisen tuntia kosteissa ja ahtaissa kaivostunneleissa. Ihan jännää mutta myös aika turhaa, sillä oppaamme mongersi sellaista murretta ettei siitä saanut selvää. Mahdollisesti kiinnostava kaivoshistoria jäi siis hämärän peittoon. Illan hämärtyessä loimme vielä viimeiset silmäykset valaistuun joulutoriin, joka näytti täydelliseltä Saksan matkailumainokselta. Harmi, että kamera jäi kotiin.

Kahden viikon päästä pääsen sitten kokemaan joulutunnelmaa vieläkin pienempään kylään. Matkustan nimittäin viikonlopuksi Annikan perheen maatilalle Thüringeniin. Ihan huippua, odotan kyllä sitä reissua niin. Lisäksi saan joulukuussa paljon vieraita tänne! Ensi viikonloppuna tänne tulee käymään Etelä-Saksasta Karin. Kariniin tutustuin viime talvena Karinin ollessa Jyväskylässä vaihdossa, ja tehtiin silloin sellainen kielivaihtojuttu, missä minä opetin Karinille suomea ja Karin minulle saksaa. Leipzig on Karinille ihan uusi kaupunki, joten pääsen toimimaan kaupunkioppaana.
Viimeisiksi päiviksi ennen Suomeen lähtöäni tänne tulee sitten perheeni. Hannamari ja Kimmo tulevat jo paria päivää ennen äitiä ja isää, jotka ehtivät käydä täällä parin päivän minilomalla, ennen kuin suuntaamme kaikki yhdessä joulun viettoon Savoon. :)

Oon alkanut myös vähitellen suunnitella reissuja helmi-maaliskuun parin kuukauden vapaata ajatellen. Helmikuu ei ole enää kaukana! Yksi päivämäärä on jo lyöty lukkoon, kun varasin maaliskuun lopulle lipun Florence + the Machinen keikalle Müncheniin. Kyllähän siihen rahaa upposi, mutta pidettäköön sitä sitten vaikka synttärilahjana itselle. Konserttiin lähtevät myös Sofie ja Iina, ja suunnitteilla on tehdä tyttöjen kanssa jonkinlainen Etelä-Saksan kiertomatka, kun kerran Müncheniin asti tulee lähdettyä.
Haluan myös ehdottomasti Itävaltaan tai Pohjois-Italiaan Alpeille hiihtämään, se on nimittäin elämää se. Skotlannin reissukin vaikuttaa kovin todennäköiseltä: kaveri opiskelee Aberdeenissa, ja lisäksi haluan nähdä Edinburghin ja päästä vuorille retkeilemään. Kavereita asuu myös Belgiassa, Ranskassa ja Unkarissa, mutta saa nähdä kenen luona ehtii oikeasti käymään. Belgian ja Pohjois-Ranskan nyt voisi hyvinkin yhdistää Britannian reissuun.

Pääsiäiseksi olen kaavaillut retkeilyä jossain etelässä. Esimerkiksi Roomaan lentää Leipzigista suoraan, tosin Ryanairilla mutta kuitenkin. Kiinnostaisko ketään retkeilypainotteinen lomailu vaikkapa Italiassa pääsiäisen aikaan? Musta saa reissuseuraa myös muille ajankohdille, ainoastaan se maaliskuun 23. päivän tienoo ja myös maaliskuun eka viikko on varattu.

Viimeisen päivityksen jälkeen on tullut vietettyä aktiivista elämää. Tuparit toissa viikonloppuna onnistuivat tosi hyvin! Harmi kyllä kukaan naapureista ei vaivautunut paikalle. ;)  Vieraita oli paljon, ja saatiin lahjaksi monenlaista syötävää ja juotavaa. Keitettiin itse sekä glögiä että glühweinia, ja niistä tuli oikein jouluinen fiilis.
Viime viikko meni sitten ihan glühweinin ja glögin juomiseksi. Joulumarkkinat avautuivat tiistaina, ja melkein joka päivä on tullut jotain herkkua maistettua, kojut kun ulottuvat ihan yliopiston nurkille. Suomikylästä saa loimulohen ja glögin lisäksi poronkäristystä muussilla ja puolukkahillolla, ja mikäpä niitä oli syödessä kodassa nuotion äärellä. Porontaljat vain puuttuivat. Loimulohiannos näyttää melkein samalta kuin Lohimaassa, mutta se on vielä testaamatta.
Paikallisten markkinoiden puolelta olen herkutellut jo ainakin letuilla, vohvelilla ja bratwurstilla. Milka-suklaamaailmasta, ihan raitiovaunupysäkin vierestä, saa herkullista kaakaota, jota voi hörppiä pysyäkseen lämpimänä raitiovaunua odotellessa. Herkkuja olisi kyllä  niin monta sorttia testattavana, että johan tässä ähky uhkaa tulle ennen joulua.

Kulttuurin puolelta on tullut katsastettua balettia oopperatalossa ja Yann Tiersenin keikka. Jälkimmäinen oli ihan huippu, ja balettikin ihan jees. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin viettää viikko sitten sunnuntaina melkein kymmenen tuntia leffateatterissa. Kaveri ylipuhui katsomaan Twilight-maratonia, eli peräkkäin kaikki kolme aikaisempaa leffaa ja lopuksi ensi-iltaan tullut uusin kipale. Twilight-saagasta mulla ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitystä, paitsi että se ei välttämättä ole mun juttu. Kymmenen tuntia kului kuitenkin yllättävän kivuttomasti hyvien eväiden parissa, ja kaksi ekaa leffaa olivat jopa todella viihdyttäviä! Ainakin jos osasi päästää irti liian kriittisestä asenteesta. :) Elokuvat olivat tietenkin saksaksi dupattuja, ja viihdyttävyyttä lisäsi myös asiantuntevan, Twilightinsa lukeneen ja katsoneen yleisön reaktioiden seuraaminen. Ablodeja, vihellyksiä ja huokauksia kuultiin kohokohdissa, kuten esimerkiksi Edwardin kosiessa Bellaa. Eikä oltu muuten ainoita teini-iän ohittaneita siellä!  Jopa keski-ikäisiä naisia (ja muutamia miehiä) oli tullut katsomaan teinivampyyritarinaa.

Joulun odotukseen kuuluu täällä Nikolaus-päivä 6.12. Ennen Nikolaus-päivää kengät puhdistetaan hyvin, ja sitten 6. päivän vastaisena yönä Nikolaus (joulupukin näköinen tyyppi) tuo oven ulkopuolella oleviin kenkiin pieniä lahjoja, kuten jotain ruokaa. Sovittiin jo Annikan kanssa, että leikitään Nikolauksia silloin.:)
Tottakai myös kuudennen päivän pääjuhlaa, eli itsenäisyyspäivää pitää juhlia täällä. Ulkomailla asuessa itsenäisyyspäivän merkitys vielä korostuu, ja vaikka päivä meneekin yliopistolla, on illaksi kehitteillä juhlavat Suomibileet. Jee, kaikkea kivaa on taas luvassa, ja joulukuu menee takuulla nopeasti.

OL - suunnistusta saksalaisittain

Olin tänään pienissä suunnistuskisoissa, ja ajattelin tehdä aiheesta ihan erillisen postauksen nyt kun kokemus on vielä tuoreessa muistissa. Tässäpä siis tarinaa ainakin suunnistavien lukijoiden iloksi. Muutkin saavat lukea, jos sattuu kiinnostamaan. :) (OL on muuten yhtä kuin Orientierungslauf eli suunnistus)

Innokkaana suunnistajana olin tietysti heti Leipzigiin muutettuani googlailemassa, löytyisikö täältä vaikkapa kuntorastien tapaisia suunnistusharjoituksia. Sachsenin osavaltio on suunnistuksen suhteen Saksan aktiivisin, mutta huomasin, että tapahtumat keskittyvät osavaltion vuoristoisemmille seuduille eikä Leipzigin lakeuksilla ainakaan syksyisin suunnisteta. Lisäksi en löytänyt mitään kuntorasteja, vaan vain kisoja. Tosin ainakin tähän kisaan pääsivät osallistumaan kaikki, eikä mitään kilpailulisenssiä tarvinnut.
Ensimmäistä Leipzigin kisaa sainkin odottaa melkein joulukuulle asti, ja mietinkin pari kuukautta sitten, että taitaa mennä talvisuunnistukseksi se. Tai ainakin joutuu juoksemaan märässä metsässä. Koko marraskussa ei ole kuitenkaan (edelläänkään) satanut yhtään, joten kelin puolesta oli mahtava suunnistaa.

Tällä viikolla sitten laitoin rohkeana tyttönä ilmoittaumismeilin menemään, vaikka mulla ei ole täällä mukana kompassia eikä täällä päin rastileimaukseen käytettävää SI-tikkua. Tikkuja olisi kuitenkin nettisivujen mukaan mahdollista lainata, joten eikun vaan odottelemaan sunnuntaiaamua. Yritin saada jonkun kaveri mukaan vähintään tavaravahdiksi, mutta Outin eilisiltaiset synttäripirskeet vaikuttivat juoksuinnokkuuteen. Muut menivätkin varmaan nukkumaan samaan aikaan, kun minä heräilin. Katsoivat vähän pitkään, kun kerroin meneväni sunnuntaiaamuna juoksemaan ja joutuvani lähtemään bileistä jo puolen yön aikaan.

Aamulla ajelin bussilla Südvorstadin viereiseen Auenwald-metsään, jossa on tullut monesti lenkkeiltyä viikonloppuisin. Kisakeskus oli futiskenttien viereisissä pukuhuoneparakeissa, jonne sai hyvin jätettyä ylimääräiset tavarat. Ilmoittauduin kisatoimistossa, ja sain ystävällisiltä herroilta lainaan kompassin ja SI-tikun. Jouduin vielä pyytämään pikakoulutusta tikun käyttöön, mutta eipä tuo sen vaikeampaa ollut kuin Emitinkään käyttö. Olin ilmoittautunut juoksemaan 6,2  km rataa (vaihtoehtoina 2,4,6 ja 8 km), ja seinällä olevasta lappusesta luin, että radallani olisi 20 rastia, jotka kierretään omavalintaisessa järjestyksessa. Seinällä oli myös lista rastimääritteistä, ja jouduin heti ottamaan kontaktia muihin suunnistajiin, kun pummasin paperia ja kynän. Määritteiden kirjoittamisen jälkeen menin ulos jonoon seisoskelemaan ja odottamaan lähtöä. Osallistujia oli onneksi vain 20-30, mutta sain siltikin odottella lähtöä parikymmentä minuuttia. Lähtijöiden välillä taisi olla minuutti väliä, ja olin jonossa viimeisten joukossa. Vaikka keli oli aurinkoinen, niin tuuli oli tänään todella navakka ja piti verrytellä lämpimänä pysyäkseen. Jonossa kyselin vielä viereisiltä suunnistajilta rastimääritteiden merkitystä, vaikka ilman niitä tietojakin olisi pärjännyt. Uutta sanastoa, kuten kanto ja ojan mutka, tuli opittua. :)

Laitanpa vielä kuvan kartasta, niin kuin bloggavat suunnistajat ikään.

 Kun vihdoin sain kartan, en jäänyt suunnittelemaan reittiä niin kuin jotkut, vaan lähdin liikkeelle ja ajattelin, että katsotaan sitten matkan edetessä. :) Heti ekalle rastille mennessä meinasi käydä köpelösti, kun liian löysästi sormessa ollut SI-tikku tippui maahan, ja maassahan oli tietysti aika reilu kerros kuivia lehtiä. Tikkua etsiessä oli fiilis kuin etsisi sitä kuuluisaa neulaa heinäsuovasta, mutta jossain vaiheessa tajusin katsoa vähän eri kantille ja siellähän pilkotti punainen tikku. Onneksi ei ollut vajonnut lehtikerroksen läpi vaan jäänyt melko pinnalle. Etsimiseen tuhraantui aikaa ainakin minuutti, mutta eikun tikku kireämmälle ja matkaan. Rastit löytyivät helposti, vaikka rastiliput olivatkin puolet pienempiä kuin normaalisti. Enimmäkseen pääsi juoksemaan pienempiä ja isompia polkuja pitkin, eivätkä rastit olleet kovin kaukana poluista, mutta muutamalle päästäkseen piti rämpiä vihreällä merkityllä metsässä. Maassa lehtikerroksen alla oli sellaisia vahvoja, köynnösmäisiä kasveja, jotka kampittivat aika kivasti. Nokkoset olivat vielä hengissä ja karhunvatukkapuskat raapivat käsiä. Kesällä näkyvyys olisi varmasti ollut olematon. Kokonaisuudessaan kisa oli juoksupainotteinen, ja juoksu (tai ennemminkin hölkkä) kulkikin ihan kohtuullisesti. Siltikin aikaa kului 1:15 minuuttia, joten reitilleni kertyi ilmeiseti mittaa jonkin verran. Parissa paikkaa tein myös hölmöjä reitinvalintoja, kun lähdin "oikaisemaan" metsän poikki, vaikka olisi todellakin kannattanut kiertää polun kautta. Ne metsäpätkät nimittäin joutui etenemään e-rit-tä-in hitaasti.

Maaliin tulijat palkittiin lämpimällä minttuteellä (ihan parasta!) ja isolla suklaajoulupukilla. Huoltoon voi ollakin tyytyväinen, varsinkin kun sen sai kolmen euron osallistusmaksua vastaan! En jäänyt odottelemaan palkintojenjakoa, joten pitää odotella, että tulokset tulisivat nettiin. En kyllä välttämättä olisi pokannut voittopokaalia, vaikka eihän sitä ikinä tiedä. :) Oli kyllä huippua päästä kirmailemaan rastien perässä, vaikka aikamoista city-suunnistusta tuo olikin. Kisa oli hyvin järjestetty ja jotenkin sympaattisen pieni ja kotoisa. Myös järjestäjät ja muut suunnistajat olivat mukavaa porukkaa, joten enköhän lähde uudestaankin, jos jossain kaupungin alueella taas kisaillaan.

Lisäys 28.11. klo 23.30:
Nyt päivittyivät tuloksetkin nettisivuille, ja sijoitus oli 7/15. Jos nyt nimiä tulkitsin oikein, niin kaikki muut tytöt/naiset jäivät taakseni, mutta voittajalle jäinkin sitten reilusti, 15 minuuttia.

Hyvää päivää

Pidin eilen referaatin eli esitelmän, josta mainitsinkin täällä jo aiemmin. Referaatti työllisti ihan kiitettävästi (ainakin ajatuksen tasolla) jo monta viikkoa, mutta varsinkin viimeisinä päivinä ennen esitelmää jäivät yöunet vähäisiksi ja muut opiskeluhommat rästiin. Artikkelit, joiden sisältö meidän piti siis esitellä muille seminaarin osallistujille, tuntuivat aluksi todella hankalilta ja punaista lankaa ei meinannut löytyä. Tarpeeksi kun viitsi käännellä ja pyöritellä tekstejä, niin alkoihan sieltä jotain irrota. Päätimme muuten pitää esitelmän saksaksi, joten kääntämistyötä joutui tekemään, artikkelit kun olivat englanniksi. Minun osaani helpotti se, että luin osuuteni lähes suoraan paperista. Kuulostaa karulta, enkä Suomessa todellakaan tekisi niin, mutta oikeastaan otimme vain mallia aikaisemmista seminaariesitelmistä. Ne ovat sujuneet yleensä siten, että referaatin pitäjät istuvat luokan eteen pöydän ääreen ja lukevat enemmän tai vähemmän suoraan paperista, höystäen esitystä ehkä muutamalla piirtoheitinkalvolla. Power pointteja ei ole kovin usein näkynyt. Niinpä oma esitykseni ei tuntunutkaan miltään riman alitukselta, varsinkin kun erasmusopiskelija saa aina vähän enemmän anteeksi. Tällä kielitaidolla nyt ei vaan voi puhua kovin vapaasti noin kimuranteista aiheista. Vajaa puoli tuntia juttelimme yleisön edessä parini kanssa, ja loppuaika oli varattu keskustelulle.
Mielenkiintoista oli huomata, että vaikka en yleensä jännitä esitelmien pitoa, niin eilen oli koko päivän ihmeellisen huono olo:. jo muutaman päivän on taas pientä flunssaa pidellyt, ja lisäksi eilen tuntui koko ajan siltä, että kohta varmasti oksennan, eikä ruokakaan meinannut maistua. Ei mikään paras lähtökohta lähteä pitämään esitelmää. Selviydyin kuitenkin hyvin, ja referaatin jälkeen huonosta olosta ei ollut enää jälkeäkään, joten ehkä taisi vähän jännittää...Muita referaatteja ei ole tälle lukukaudelle luvassa, joten nyt voi ottaa vähän rennommin.

Referaatin jälkeen sainkin ansaitsemani lepotaouon, sillä tänään on vapaapäivä. Saksan evankelinen kirkko viettää jälleen juhlapäivää, tällä kertaa vuorossa on Buß- und Bettag. Päivän tarkoitus ei ole itselleni ihan täysin selvinnyt, mutta ilmeisesti tänään tulisi käyttää aikaa pohdiskeluun ja rukoiluun. Sachsen on tällä hetkellä ainoa osavaltio, jossa Buß- und Bettag on yleinen vapaapäivä. Nukkuminen kellon ympäri ei olekaan hassumpi tapa viettää keskiviikkoaamua.

Viime viikolla herkuteltiin hyvällä ruoalla. Torstai-iltana tullessani iltakymmenen jälkeen kirjastolta kotiin oli pieni keittiömme täynnä puhetta, viiniä ja tunnelmaa. En ollut ollenkaan muistanut Annikan kertoneen viiniillasta opiskelukavereittensa kanssa, mutta pian olin jo mukana seuraamassa keskustelua ja syömässä maailman ihaninta suklaakakkua. Kakun oli tehnyt Annikan baijerilainen kaveri, ja sisältä löytyi tottakai kirsikoita. On ehkä ihan pakko pyytää resepti.
Myös lauantai-illan teema oli suklaa. Kokoonnuimme Iinan WG:een juhlistamaan kahden kuukauden kulumista Leipzigissa, ja sattumalta melkein kaikki olivat tuoneet jotain suklaista mukanaan. Isosta porukastamme paikalle pääsi vain viisi, mutta ilta oli siitä huolimatta oikein tunnelmallinen ja onnistunut. Kaksi kynttilääkin sytytettiin!

Perjantaina päästiin sitten kiertämään ruokapöydästä toiseen Dinner-Hoppingin merkeissä. Vasta pari päivää aikaisemmin saimme Mylenen kanssa tietää, että teemme pääruoan. Ideointia rajoitti se, että ruoka piti pystyä tekemään etukäteen ja lämmittämään nopeasti. Kunkin aterian syömiseen ja seuraavaan paikkaan siirtymiseen oli varattu vain puolitoista tuntia, ja kun kävelimme alkuruokapaikasta luokseni, olivat vieraamme kanssamme samaan aikaan ulko-ovella. Silloin vieraat ohjataan pöytään odottamaan, avataan viini ja tuodaan etukäteen valmistellut tarjottavat mahdollisimman nopeasti perästä. Kieltämätta välillä meinasi olla vähän hektistä, kun käveltiin pikavauhtia paikasta toiseen ja syötiin kelloa vilkuillen, mutta herkulliset ruoat ja kivat uudet tuttavuudet kompensoivat aika hyvin. Oli myös kivaa päästä istumaan viimeisen päälle laitettuihin ruokapöytiin ja näkemään, miten opiskelijat täällä asuvat.

Makkarini muuntui ruokasaliksi, kirjoituspöytä ruokapöydäksi. Pöytäliina ja valaistus tekevät aika paljon.

 Alkuruoaksi saimme täydellistä kurpitsakeittoa ja itsetehtyä leipää. Kurpitsakeitto on täällä yleinen syyskauden ruoka, ja kuulema ainakin kolmessa muussakin paikassa oli syöty sitä alkuruokana. Tämä oranssi, mausteinen soppa lunasti heti paikkansa sydämessäni. Arvelen, että myös keitossa olleilla kookosmaidolla ja inkiväärillä oli osuutta asiaan...
Meillä syötiin pääruokaa vähän yllättävämmin. Mylene teki ranskalaista kasviskakkua, joka näytti vuokaleivältä, mutta piti sisällään ratatouillekasviksia. Kakun kanssa tarjosimme salaattia, ja hyväähän tuo oli! Jälkkärille siirryimme opiskeljaasuntolan solukämppään, ja nautiskelimme kerroksittain tarjottuja marjoja ja vaniljarahkavaahtoa sekä tuoreesta mintusta tehtyä teetä.
Kaikkiaan tapasimme illan aikana kuusi muuta paria, joista viisi koostui saksalaisista opiskelijoista ja vain yksi oli vaihtaripari. Vähän yllättävää, kun kyseessä oli kuitenkin vaihtarijärjestön järjestämä tapahtuma. Oli kiva huomata, miten hyvin juttu luisti etukäteen ihan tuntemattomien ihmisten kesken. Kaikki tapaamamme osallistujat olivat muuten tyttöjä. Mitä, eivätkö saksalaismiehet muka keittiössä viihdy?! Hassua oli myös, että meille jälkiruoan tarjonnut tyttö osoittautui suureksi Suomen ja mäkihypyn ystäväksi. Ja eikös jostain kohta kaivettu esiin kuva, jossa tyttö poseeraa Matti Hautamäen kanssa Kuopiossa. Yhteisistä puheeaiheista ei siis ainakaan ollut pulaa.

Pari viikkoa sitten lenkillä törmäsin tälläiseen järveä kiertäneeseen pieneen junaan ilmapalloineen kaikkineen. Yksi radan ylittänyt risteys oli jopa puomitettu, ja puominnostajina toimi pari n. 10-vuotiasta poikaa univormuissaan. Kaiken kaikkiaan aika huvittava näky puksutellessaan ja tuuttaillessaan järveä ympäri. Varsinkin kun suurin osa matkustajista oli ihan aikuisia. :)

Kävimme tänään Annikan kanssa kierroksella rapussamme. Pidämme nimittäin lauantaina meillä tuparit/WG-bileet, ja täällä tapana on kutsua naapurit mukaan! Ajattelin, että laittaisimme vain ilmoitustaululle lapun, mutta lähdimmekin soittelemaan ovikelloja. Menestys ei ollut kovin suurta, sillä seitsemästä asunnosta vain kolmessa tultiin avaamaan ovi, eivätkä avaajat olleet kovin potentiaalisia osallistujia opiskelijabileisiin. Ainakaan se vanhempi, ulkomaalaistaustainen täti, jolla ei ollut mitään käsitystä, mistä puhuimme, ja joka osasi sanoa vain "Wir brauchen nichts", emme tarvitse mitään.
Muutenkin olen törmännyt jo kulttuurieroihin kotibileiden järjestämisessä. Tarjoamme nimittäin koko porukalle (tällä hetkellä meitä on osallistumassa melkein parikymmentä) ainakin alkuun riittävän olut- ja viinivaraston. Toisaalta nuo ovat täällä niin halpoja, ettei niiden ostamisesta kovin paljon köyhdy. Ruokaakaan ei ole meidän bileissämme tarjolla, joten selviämme melko helpolla, kunhan vain jaksamme kantaa kaljakorit kotiin asti.

Talvi on tullut tännekin vihdoin! Lämpötila pysyi eilen päiväsaikaankin nollassa, mutta lunta ei ole vielä näkynyt. Toisaalta tässäkin kuussa aurinko on paistanut käytännössä joka päivä ja eikä sadetta vastaavasti ole tullut yhtään, eli ihan hyvähän täällä on ollut elellä säiden puolesta. Hurjaa, että kuu on jo puolivälissä. Aika menee käsittämättömän nopeasti-toteamus on kyllä niin vaihtariklisee, mutta tottahan se on. Viikon päästä joulumarkkinat ovat jo avanneet ovensa. Eilen kävin pitkästä aikaa torilla, ja siellähän niitä markkinamökkejä jo pitkät rivit odottamassa, ja joulukuusikin pystyssä. Hihkuin riemusta, kun huomasin, että kuhmolainen yritys pystyttää suomalaisen joulukylän Leipzigin parhaalle paikalle, Augustusplatzille, ja vieläpä koko joulumarkkinoiden ajaksi. Pääsen siis fiilistelemään Suomen joulutunnelmaa jo kuukausi ennen sinne matkustamista, mikä on jotenkin tosi huvittavaa. Myytävänä on ainakin glögiä ja loimulohta, aikamoisia herkkuja. Täytyy muuten todeta, ettei vielä ole glögin voittanutta löytynyt. Jos siis saksalaiseen vastineeseen, glühweiniin verrataan. Ainakaan kaupassa myytävä ei minuun oikein iske, joten viikon päästä pitäneekin mennä testaamaan markkinoiden tarjonta. 

p.s. Tänään on ollut aika hyvä päivä.

Sauna, du fehlst mir so...

 Kerroin muutama viikko takaperin jo toiseen kertaan puhjenneesta pyöränkumista. Ja siitä, että meinasin silloin pikaisesti tehdä asialle jotain. No, pyörä on saanut rauhassa seistä kellarissa siitä lähtien, ja minä taas olen tullut riippuvaiseksi Leipzigin raitiovaunuverkostosta. Hankin lukukausitiketin kaupungin julkiseen liikenteeseen heti kun se oli mahdollista, eli lokakuun alussa, ja sen jälkeen olen kävellyt kodin ja keskustan välin ehkä kerran. Matkaan ei uppoaisi reippaasti käveltynä kuin 25 minuuttia, mutta kun on taipumusta vitkutella lähdön kanssa, niin lähes aina joutuu turvautumaan raitiovaunuun. Ja sinne pysäkille muuten tulee useasti otettua loppukiri juosten ratikan kanssa. Siinäpä sporttailua kerrakseen heti aamusta. Jos totta puhutaan, niin kyllähän tämä elämä meinaa olla vähän liian helppoa täällä. Kotoa pysäkille kävelee kolme minuuttia, kymmenessä minuutissa ollaan jo keskustan pysäkillä, josta kävelee toiset kolme minuuttia yliopistolle.

Tykkään liikkua täällä raitiovaunuilla. Vaunut kulkevat tiheästi ja ajallaan, ja matkatessa kohtaa monenlaisia persoonallisuuksia. Tänään muuan pappa viihdytti muita matkustjia eloisalla viheltelyllään ja vahvoilla iskelmätulkinnoillaan. Myös kovaan ääneen vaikeroiva nainen on tuttu ääni nelosen ratikassa. Muuten leipzigilaiset kulkevat julkisilla suomalaiseen tapaan. Vieruskaverin kanssa ei yleensä rupatella, ellei tilanne sitä vaadi. Viime lauantaina illan viimeinen ratikka oli niin täynnä, että en aluksi uskonut pystyväni tunkeutumaan kyytiin. Pääsin lopulta sisälle ja mutkissa viereisten ihmisten päälle kaatuessa (mistään ei saanut pidettyä kiinni) tuli samalla vaihdettua muutama sanakin.

Jotta täällä vaihtarielämän pyörteissä (lue syödessä ja juodessa) ei aivan pääsisi laiskistumaan, olen aktivoitunut liikkumaan ja löytänyt uusia lajejakin. Suosituksi viikonloppuharrastukseksi on muodostunut raitiovaunulenkkeily. Tässä lajissa tutkitaan julkisen liikenteen reittikarttaa, ajellaan ratikalla tai bussilla kaupungin laidalle ja lähdetään kartoittamaan uusia ulkoilualueita. Täydellinen tapa viettää vapaapäivää! Yo-liikunnan tanssikurssi on osoittautunut erittäin hauskaksi. Tänään saimme kuulla, että pääsemme näyttämään taitomme tammikuussa, kun kaikki yo-liikunnan tanssiryhmät esiintyvät. Kun vielä hankin itselleni tanssia varten hienot nahkaiset tanssitossut, alkaa tässä muistumaan lapsuuden balettiajat mieleen.

Ostin hiljattain myös kiipeilykengät, kun halvalla lähtivät ja jotkin sisäkengät pitää kiivetessä olla. Tossujen vuokraaminen joka kerta olisi tullut lopulta kalliimmaksi. Nyt sitä ollaan niin kiipeilijää, että. Noo, ei kyllä vielä olla. Kaksi tuntia on minulle niin pitkä aika kiivetä, että kulutan käsivoimat loppuun jo ensimmäisen tunnin aikana. Loppuaika meneekin sitten jossain seinän puolivälissä jumittaessa, kun tietää, miten pääsisi etenemään, muttei vain jaksa liikuttaa itseään yhtään ylemmäksi. Turhauttavaa, mutta eivätköhän lihaskunto ja kiipeilytaidot vähitellen tästä kasva.

Kaksi kuukautta Suomesta poissa on tullut tänään täyteen, ja olen alkanut kovasti kaivata saunomista. Saunanpuutteessani suuntasin viime viikolla lähimpään uimahalliin, mutta eihän täällä tavallisesta uimahallista saunaa löydä.Vanha tuttu harrastus uinti sen sijaan maistui ja innostuin niin, että taidan tehdä uimahallivisiitistä tavan. Hallissa sai pulikoida perjantaisin iltakymmeneen asti, ja uinti olikin tuona perjantaina suosittu tapa viettää iltaa. Vielä yhdeksään saakka radoilla oli tosi paljon porukkaa, enkä huomannut minkaanlaista uintijärjestystä. Pitikin olla aika tarkkana, ettei kovin pahasti potkinut toisia. Täällä Saksassa pitää näköjään vaan tottua siihen, että porukkaa on riittää joka paikkaan...Saunoihinkin jopa! Otin sitten selvää, missä pääsisi saunomaan, ja täältä löytyy parin ison kylpylän saunaosastojen lisäksi erillisiä saunamaailmoja, joissa on tarjolla useita erilaisia saunoja. Perinteisen suomalaisen saunan lisäksi löytyy kaikkea mahdollista yrttisaunasta saunaan, jossa on automaattisesti itsensä päälle löylyä värivaloeffektien saattelemana heittävä kiuas. Niin, kuulostaa sen verran kahjolta, että on pakko mennä itse kokeilemaan. Tosin olen kuullut huhuja, että saunat täällä ovat yleensä sekasaunoja, mutta en ajattelut antaa sen haitata. Sään pitäisi lopultakin viiletä ensi viikolla lähemmäksi nollaa, joten todennäköisesti piakkoin houkuttelisi maksaa reilu kymmenen euroa saunaelämyksestä. Saunaraporttia siis seuraa!

Viime viikolla tuli saunahaaveilujen lisäksi tutustuttua Leipzigin musiikkielämään. Torstai-ilta vaihtui yöksi kaupungin tykätyimmällä indieklubilla, Ilses Erikassa. Minäkin tykkäsin kovasti. Tanssimusiikin osalta ihan huippua, ja kellariklubi oli fiilikseltään persoonallinen ja rento. Miinusta siitä, että jossain vaiheessa yötä tupakointipuolen ovi olikin selällään, eikä sauhuttelualuerajoituksista enää pidetty kiinni. On ollut pieni yllätys huomata, ettei tupakkalakia täällä todellakaan noudateta kaikissa paikoissa tiukasti. Sen huomaa haisevien vaatteiden lisäksi kurkkukipuna seuraavana aamuna.

Lauantai-iltana oltiin kuuntelemassa Thomaskirkossa Mozartin Requiem-teosta. Orkesterista ja kuorosta en etukäteen löytänyt mitään tietoa (olivat kai jonkin seurakunnan), mutta osoittautuivat molemmat oikein hyviksi. Requiem on kyllä sellaista musiikkia, että se tekee aina syvän vaikutuksen.

Ensi perjantaista on toivottavasti tulossa kiva, sillä silloin kokkaamme Mylenen kanssa meillä joko alku-, pää- tai jälkiruoan ja ruokaseuraksemme istuu neljä muuta tyyppiä. Muut ruokalajit päästään syömään jonkun muun ruokapöydässä ja muiden valmistamana. Kokonaisuudessaan illan aikana tapaa kaksitoista uutta ihmistä. Kyseessä on WILMA:n Dinner-Hopping. Viikonloppuna on myös merkkipäivä: kielikurssin alkamisesta on kaksi kuukautta, joten sitä täytyy juhlistaa kakulla!

Jos teillä muuten on joitain toiveita liittyen siihen, mitä haluaisitte lukea blogissani, niin laittakaa toki kommenttia. Muuten kirjoittelen kuulumisia niin kuin tähänkin asti. :)  Kuulemisiin taas!

Retkeilyä ja rikossarjoja

Hallo pitkästä aikaa! Uusi viikko ja lokakuun viimeinen päivä ei ole alkanut täällä Saksenissa tavallisen, arkisen maanantain tapaan, sillä tänään juhlitaan Reformationstagia ja vietetään vapaapäivää. Saksenissa ja Saksan muissa protestanttisissa osavaltioissa muistellaan suunnilleen viiden sadan vuoden takaisia tapahtumia, kun Luther naulasi 95 teesiään kirkon oveen Wittenbergin kaupungissa (joka on muuten ihan lähellä Leipzigia). Teeseissään hän arvosteli mm. katolisen kirkon anekauppaa, ja tapahtumista alkanut Lutherin kiista katolisen kirkon kanssa johti lopulta luterilaisuuden erkanemiseen omaksi kirkokseen.

Itse otin tuntumaa tähän paikalliseen juhlaan viikonloppuna, kun ostin leipomosta mukaani Reformation-päivän nimikkoleivonnaisia. Olivat vähän niin kuin pullia tomusokerikuorrutteella, rusinatkin löytyivät sisältä! Mutta korvapuustien voittajaksi niistä ei tietenkään ollut. Tälle syksylle täällä päästään jo toista kertaa viettämään pidennettyä viikonloppua, ja koska kaupat pitävät ovensa kiinni aina sunnuntaisinkin, piti lauantaina muistaa shoppailla ruokaa parin päivän tarpeiksi. Muutoin ylimääräinen vapaapäivä ei vaikuta elämääni sen kummemmin, sillä maanantaini ovat normaalistikin luennoista vapaita. Tosin kotona opiskeltavaa riittää tällekin päivälle ihan kiitettävästi, joten aivan joutilaaksi ei voi ryhtyä. Sopivasti viikonlopuksi tänne saapui yllättävän lämmintä ilmaa, ja erittäin kesäisiltä tuntuneet kelit hyödynsin lenkkeillen. Lämpöä riitti mittarin mukaan 17 asteen verran, mikä auringossa tuntui parilta kymmeneltä. Oikeasti: huomenna on marraskuu, mutta tälle viikolle on luvattu pelkästään aurinkoisia ja +15 asteisia päiviä. Tälläisesta syksystä minä tykkään!

Elbe kylpee syysauringossa

Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen ei ole ehtinyt kovin paljon tapahtua, sillä yksi viikko kului sängyn pohjalla kunnon flunssaa potiessa. Olin juuri ehtinyt toipua edellisestä, lievemmästä taudista, kun lämpö alkoi nousta uudelleen. Tosin voi myös olla, etten ollutkaan täysin toipunut, eikä kroppa tykännyt kun lähdin heti päiväksi retkeilemään Sächsische Schweiziin... Sairastaminen yksin kotona oli hurjan pitkäveteistä, ja jos siitä jotain hyvää pitää etsiä, niin nyt on taas ihan uudenlaista motivaatiota opiskeluun ja kaikenlaiseen touhuiluun. Huomasin myös, miten ihania ihmisiä täällä on ympärillä; sain kavereilta paljon piristäviä viestejä ja kyselyitä, tarvitseeko kaupasta tuoda jotain ja pärjäänkö varmasti. :) Toivottavasti flunssat olisi nyt sitten podettu tältä talvelta.

Hiekkakiveä

Porukkaa kiipeili kallioilla. Siistiä!

Viime postauksessa lupailin myös kertomusta Sächsische Schweizin retkestä. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina junailimme pari tuntia ihan Tsekin rajan tuntumaan, Dresdenistä parikymmentä kilometriä etelään. Päivä oli jälleen kerran aurinkoinen, mutta viileän tuulinen; sopiva retkeilysää siis. Kaunis ilma oli houkutellut muutamia muitakin ulkoilemaan, ja pelkästään meidän WILMA-porukassamme oli reilusti yli sata vaihtaria. Retken organisoijia kävi vähän sääliksi, he kun näyttivät olevan silminnähden paineessa noin ison jengin kaitsemisesta, missä kieltämättä olikin hommaa, varsinkin kun meille ei annettu mahdollisuutta jakautua pienempiin ryhmiin ja liikkua oman aikataulun mukaan. Polut ruuhkautuivat myös saksalaisista, joita oli liikenteessä vauvasta vaariin ja koiriin saakka. Suomalaiseen makuun vähän liikaa hälinää ja muita ihmisiä, mutta jos sen ei antanut häiritä, niin ihan mahtavasta paikastahan oli kyse. Somasti kiemurtelevan Elbe-joen vierestä nousi jylhiä, pyöreiksi hioutuneita hiekkakivikallioita, ja mäkien rinteiltä löytyi monenlaista metsää. Suosittelen kyllä paikkaa kovasti! Antaa kuvien puhua puolestaan. Pitkän päivän aikana tuli mukavasti rasitettua jalkalihaksia ja hengitettyä raikasta ilmaa.

Bastei, alueen tunnetuin näköalapaikka

200 m pudotus Basteilta Elbeen

Viimeisen parin viikon aikana olen myös käynyt leffassa, jazz-klubilla ja aloittanut yliopistoliikunnan kurssit. Leffailta oli oikein hauska kokemus: lähdimme Iinan ja Katian kanssa katsomaan saksalaista komediaa nimeltään Männerherzen 2. Kyseessä oli menestyskomedian jatko-osa, ja tarinan aiheena viisi miestä. Kuulosti huomattavasti huonommalta kuin mitä todellisuudessa oli, ja elokuva nauratti ihan oikeasti koko parituntisen kestonsa verran. En muista milloin olisin viimeksi nauranut leffassa noin paljon. Oli mahtavaa huomata, että ymmärsi nopeatempoisesta dialogista kaiken oleellisen ja useimmat vitsit upposivat. Toisaalta vitsit pohjautuivat melko yksinkertaisiin asioihin eikä elokuva varsinaisesti älyllään loistanut, muttei anneta sen häiritä. Mikä sen sijaan häiritsi, olivat popkornit. Ostimme Iinan kanssa reilun kipon popkorneja, mutta nepä paljastuivatkin makeiksi, eikä niitä pystynyt paljoa syömään. Katia tiesi kertoa, että Belgiassa leffateattereiden popkornien oletusmaku on hunajainen, ja suolaisia on huomattavasti harvemmin saatavilla. Keskieurooppalaiset...

Kävinpä lenkillä kaupungin rajalla

Yo-liikunnan kiipeily- ja kansantanssikursseille olen päässyt mukaan vasta kerran, mutta varsinkin kiipeilystä vakuutuin kerralla. Kiipeilypaikka on rakennettu entiseen vesitorniin, joten seinillä riittää korkeutta. Ryhmämme oli sopivan pieni, ja muut kurssilaiset vaikuttivat tosi mukavilta. Ehdin kiipeämään seinän ylös vain kerran, mutta sillä sai jo lihakset yllättävän kipeiksi. Minkähän asteen Muskelkater (eli sananmukaisesti lihaskrapula) tämän illan jälkeen on luvassa, kun on perusvarmistuksen teoria on käyty läpi ja aikaa jää luultavasti enemmän varsinaiseen kiipeilyyn.

Tatort!

Eilisen illan vietimme niin kuin saksalaiset konsanaan, kun linnoittauduimme Sofien luokse telkkarin ääreen katsomaan Tatort-rikossarjaa. Olemme kuulleet, että sunnuntai-iltaisin ihmiset kokoontuvat ravintoloihin ja pubeihin seuraamaan Tatorteja isolta screeniltä. Jokaisella isommalla paikkakunnalla on oma Tatortinsa ja paikalliset komisaarionsa, jotka selvittävät yhden tapauksen jaksossa. Konsepti on siis samantyyppinen kuin C.S.I.:ssä. Tatortin seuraaminen meinasi jäädä aluksi vähemmälle huomiolle, kun pääosan saivat nyyttäriruoat ja -juomat, mutta homma helpottui huomattavasti kun löysimme televisiosta tekstitystoiminnon. Ainakin eilisen jakso oli aika kevyttä katsottavaa ruotsalaisiin lajitovereihinsa verrattuna, mutta kyllähän tuon parissa viihtyi.  Tatortin jälkeen olisi houkuttanut jäädä katsomaan vielä Twiligthin ensimmäistä osaa, saksaksi dubattuna. Lähdimme kuitenkin istumaan istumaan iltaa unkarilaisen Doran ja hänen unkarilaisten vieraittensa kanssa, ja yritimme pitää keskustelukielenä englannin, jotta kaikki ymmärtäisivät. Se osoittautui aluksi lähes mahdottomaksi: näköjään päähän ei mahdu kerrallaan kuin yksi vieras kieli. Mieltä kuitenkin lämmitti huomata, että saksa on tällä hetkellä se paremmin hallussa oleva kieli.

Ruskaa eiliseltä

Tuleville viikoille ei ole sen kummempia suunnitelmia. Seuraavat pari viikkoa kuluvat todennäköisesti referaattia eli suullista esitelmää valmisteltaessa. Aiheena on koulutusekspansio (onko tälle suomenkielistä termiä?) kansainvälisestä näkökulmasta, ja lähdemateraalina on muutama artikkeli englanniksi. Helppoa siinä mielessä, ettei tarvitse itse lähteä etsimään aineistoa ja aineisto vaikuttaa ihan ymmärrettävältä, mutta kysymys kuuluu, pidänkö esitelmän englanniksi vai saksaksi. Englanti tuntuisi luontevammalta, koska aineistokin on englanniksi, mutta eilisen takkuileva keskustelun perusteella valinta voisi osua saksaan...Saa nähdä.

Jonkin viikonloppureissun haluaisin vielä kehitellä tälle vuodelle. WILMA:n Puolan ja Prahan reissut jäävät harmikseni väliin, sillä perjantain saksan tunnit kestävät aina viiteen asti ja estävät hyvin jo perjantaina aamupäivästä alkavat reissut. Suomen vierailijoitakaan ei ole vielä ilmoittautunut ruuhkaksi asti talvilukukaudelle. Leipzigissa riittää tekemistä talvikuukausinakin (joulumarkkinoihin on enää kuukausi!), joten jos raha- ja aikatilanne antaa myöten, niin tervetuloa tänne! Suomen joululoman aikataulukin on nyt selvillä. Lennän Suomeen vasta keskiviikkona 21.12. heti luentojen loppumisen jälkeen, ja takaisin ajattelin lähteä torstaina 29.12. ja juhlistaa vuodenvaidetta Saksassa vaihtariporukalla. Lukukausi jatkuu jo 3.1., joten kovin pitkää lomaa ei ole tiedossa. Lunta on jo vähän ikävä, että toivottavasti sitä riittää joulunaikaan. Tänne kun ei talvi ole tulossa ihan hetkeen...Koettakaa selvityä marraskuusta siellä Suomessa!

36 päivää

Viisi viikkoa elämää Saksassa on nyt takana! Ensimmäinen kuukausi kului tosi nopeasti, sillä tekemistä ja uuden ihmettelemistä riitti joka päivälle. Kun rupesin kelailemaan mennyttä kuukautta taaksepäin niin huomasin, miten paljon eri juttuja on tullutkaan täällä kaupungissa jo koettua. Nyt tuntuu siltä, että elämä on alkanut vähän tasoittumaan ja arkistumaan, mikä on kyllä ihan hyvä juttu. Syksy on vihdoin saapunut tännekin; tuuli on tullut kaupunkiin, ja päivät sekä yöt ovat viilentyneet tuntuvasti. Toki vieläkin päivälämpötilat ovat kymmenessä asteessa tai enemmänkin, mutta ero tuntuu suurelta, kun vielä 3.10. eli reilu viikko sitten vietimme helteistä vapaapäivää järvellä piknikin ja uimisen merkeissä. Sademäärien puolesta täällä ei todellakaan ole ollut syksyistä, kun vertaa vaikka keskisen Suomen syyskeleihin. Jos aivan oikein tulkitsin wikipedian ilmastodiagrammeja, niin sademäärät Leipzigissa eivät todellakaan ole kovin suuria syys- ja talvikuukausina. Tämän tiedon otan kyllä ilolla vastaan!

Polkuvene, joka on myös liukumäki

Kulkwitzer See ja maisema melkein kuin Suomesta

Opinnot alkavat enimmäkseen tällä ja viimeistään ensi viikolla. Lukujärjestykseni alkaa hahmottumaan, ja näyttää kovasti siltä että opiskeltavaa riittää talvilukukaudelle ihan kiitettävästi. Osittain se johtuu siitä, että haluan tehdä nyt talvilukukaudella vähän enemmän kursseja kuin kesälukukaudella, jolloin on varmasti parempaakin tekemistä kuin istua kirjastossa ja luentosaleissa. Toinen syy tiiviiseen aikatauluun on se, että päätin ottaa lopultakin kunnon niskalenkin saksan kielestä ja ilmoittauduin intensiiviselle kielikurssille. Tammikuun loppuun asti istun siis 12 tuntia viikossa saksan tunneilla (ja saan 10 opintopistettä). Oikeastaan kurssi valmentaa DSH- kielikokeeseen, jonka läpäistyään voi päästä tutkinto-opiskelijaksi saksalaisiin yliopistoihin. En vielä tiedä, aionko tehdä kokeen kurssin päätteksi, sillä se maksaa satasen, mutta toivottavasti saisin vähitellen kielitaidon siihen kuntoon, että pärjäisin myös sosiologian kursseilla. Vieläkin tuntuu siltä, että rämmin tämän saksani kanssa edelleen samassa suossa kuin tänne tullessa, mutta toisaalta en ole ehkä itse paras huomaamaan edistymistäni. Haha, hoksasin, että olen kirjoittanut profiiliini tykkääväni paljon saksan kielestä. No, tiivis yhteiselo kielen kanssa on kyllä nostanut pintaan aivan päinvastaisia tunteita...

Saksan lisäksi suunnitelmissa on perehtyä sosiologian teoriahistoriaan, sosiaalipolitiikan sosiologiaan sekä Saksan sosiaalirakenteeseen historiallisesti ja kansainvälisesti vertailtuna . Tällä hetkellä kiinnostavimmalta vaikuttaa seminaari, jossa perehdytään koulutuksen epätasa-arvoisuuteen Saksan näkökulmasta. Aihe on  täällä ajankohtainen, sillä maa ei ole menestynyt viimeisissä PISA-tutkimuksissa kovinkaan hyvin, ja koulutusjärjestelmän toimivuudesta käydään paljon keskustelua. Seminaarit ovat muodoltaan pienryhmätyöskentelyä, joten on todennäköistä, että pääsen jossain vaiheessa kertomaan sanasen suomalaisesta koulutuksesta. Jännää, varsinkin kun taidan olla ainoa vaihto-opiskelija kursseillani.

 Viime viikko kului kursseille ilmoittautuessa; täällä ilmoittautuminen hoituu pääsääntöisesti käymällä tiettynä ajankohtana tietyssä huoneessa sihteerin luona. Tämä käytäntö tarkoitti parin nimmarin heittämistä papereihin, sekä tottakai taas jonottamista. Viikko sitten torstaina ranskalainen Mylène paistoi meillä ison kasan lettuja eli sikäläisittäin crepes, ja yllätyksekseni lämpenin etelä- ja keskieurooppalaisten tavalle syödä lettuja ehdottomasti ja aina Nutellan kanssa. Seuraavana aamuna paistoin vielä ylijäämätaikinasta lettuja aamupalaksi, sillä pitihän viikonlopun rankkaa vuorijuoksukisaa varten tankata. Kovasti odotettu kisa meni lopulta omalta osaltani kisaturisteiluksi, mutta siitä lisää jäljenpänä.

Wernigerodelainen kuja

Isabellen kanssa perjantai-illan pastan äärellä

Perjantai-iltapäivänä nousimme belgialaisen Isabellen ja suomalaisen Rebekan kanssa rinkkoinemme junaan, ja matkustimme pari tuntia Harz-vuoriston juurelle Wernigeroden pikkukaupunkiin. Junasta ulos astuessamme vastassa oli pimeä, sateinen, tuulinen ja erittäin kylmä kaupunki. Etsimme ensin Rathhausin eli kaupungintalon, josta noudimme kisamateriaalit, ja päädyimme illallistamaan Rathausin viereen pystytettyyn pastatelttaan. Pasta oli halpaa ja hyvää, ja kylläisinä mutta väsyneinä raahustimme vielä puoli tuntia kaupungin laidalle majapaikkaamme liikuntahallille. Majoituksen suhteen olimme liikkeellä budjettireissuajatuksella, ja olimme tyytyväisiä kun saimme viikonlopuksi katon pään päälle vain neljällä eurolla/tyyppi. Hallimajoitusta oli kuvattu kisamainoksessa sanoin "edullinen vaihtoehto, jossa on oma tunnelmansa", ja oli kieltämättä mieleenpainuvaa yrittää saada nukutuksi samassa tilassa lähes sadan muun juoksijan kanssa, kun ensimmäiset (todennäköisesti maratoonarit, jotka starttasivat jo kahdeksalta) alkoivat heräillä varmaankin jo neljän aikaan....

Kisa-aluetta

Aamulla heräsin flunssaisena, ja tiesin, että kannattaa jättää kisa väliin. Lähdin kuitenkin kannustamaan tyttöjä, jotka juoksivat 5 km lenkin. Kisa-alueella oli tunnelmaa, ja urheilun jälkeen testasimme niin osallistumismaksuun kuuluneen hernekeitto- ja oluttarjoilun kuin jälkiruokapuolenkin. Vohvelit olivat ihan parhaita!

Matkaseurani, hattaraa ja lämpimiä vohveleita

Saksassa kun ollaan, oli jokin leipomo tietenkin tuonut paikalle runsaan kakkuvalikoimansa. Hyvin näytti tekevän kauppansa.

Iltapäivällä lähdimme kävelyretkelle, sillä flunssasta huolimatta minua ei huvittanut jäädä koko päiväksi liikuntahallille pötköttelemään. Keskustassa otimme muutaman turistikuvan historiallisella Marktplatzilla ja ihailimme Fachwerkhauseja eli niitä kuulusia ristikkotaloja, joita voi postauksen kuvista bongata. Löysimme myös puodin, jonka ikkuna oli täynnä erilaisia Schneeballen, lumipalloja. Nämä lumipallot ovat jonkinlaisia hyvin säilyviä leivonnaisia, joita myydään erilaisilla täytteillä ja kuorrutteilla. Idea oli niin suloinen, että oli ihan pakko ostaa lumipallot mukaan. Pallojen maku oli valitettavasti omituinen eikä todellakaan vastannut odotuksia, jotka hieno ulkomuoto oli nostattanut.

Schneeballen

Suihkulähde Marktplatzilla

Wernigerode Rathhaus ja Marktplatz

Keskustasta suuntasimme suoraan patikkaretkelle lähikukkuloille. Matkan varrella oli sekä värikästä lehtimetsää sekä kotoisaa havumetsää, ja leveä polku vei lopulta mäen huipulle, jossa odotti vankkatekoinen näkötorni. Näkötornista oli mahtava panoraamanäkymä sekä kaupungin että kansallispuiston suuntaan. Koko päivän ajan kuuntelimme myös höyryveturin tuuttauksia, jotka kaikuivat kauas: saimme selville että Wernigerodesta liikennöi ihan oikea höyryveturin vetämä matkustajajuna Harzin kansallispuiston korkeimmalle huipulle, Brockenille (1141 m). Ylös olisi siis mahdollista päästä muutenkin kuin lihasvoimin. Juna oli ihan tosi hieno, ja kun tulen joskus vuosien päästä Harziin lihavamman lompakon kera, matkustan vielä varmasti tuossa junassa.

Blick auf dem Armeleuteberg

Retkeilyn jälkeen käytiin vielä herkuttelemassa aasialaisen buffetissa ja painuttiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna muilla yöpyjillä oli jostain syystä kiire jonnekin jo seitsemän-kahdeksan aikaan, joten pitkät yöunet jäivät jälleen haaveeksi. Paluujunaan hyppäsimme vasta iltapäivällä, joten aamupäivällä jäi aikaa käydä tutustumassa Wernigeroden linnaan. Komea oli sekin, vaikka vain piha-alueelta katseltiin, koska sisäänpääsy olisi ollut hinnakas.

Kaupunki linnan muurien yli kurkattuna

Reissu oli oikein onnistunut, vaikka olenkin potenut flunssaa koko tämän viikon. Seuraava reissu on tiedossa tänä sunnuntaina, kun lähden vaihtarijärjestö WILMA:n mukaan päiväretkelle Sächsische Schweiziin, eli Saksenin Sveitsiin. Sieltä pitäisi löytyä erikoisia kallioita ja jopa vähän Grand Canyon-fiilistä. Tarinaa ja kuvia kallioista sitten seuraavassa postauksessa. Bis dann eli moikka siihen asti!

Wernigerode Schloss näkyi komeasti näkötornista

Vielä on kesää jäljellä

Tämän gerberan sain tuntemattomalta mieheltä kotiovellani eräänä iltana. Olin tulossa lenkiltä varmasti todella nuutuneen näköisenä, ja ulko-ovi jo sulkeutumassa perässäni, kun kuulin huudon "Entschuldigung", anteeksi, mutta...ja tosiaan, tyyppi halusi vain antaa minulle kukan.

Viikko on taas vierähtänyt ja kuukausi vaihtunut lokakuuksi, mutta sitä ei kyllä täällä huomaa. Viime päivinä Sachsenissa on nimittäin saatu nauttia intiaanikesästä; lämpötila on noussut monena päivänä +25 asteeseen ja täytyy todella varoa, ettei pala auringossa. Sormikkaiden ja pipon hankkimista voi siis edelleen lykätä tuonnemmaksi. Pahoitteluni muuten mielikuvituksettomasta otsikosta. Jos jollain on takataskussa hyviä otsikkoehdotuksia joka tilanteeseen, niin mulle saa lähettää!


Viikko sitten sunnuntaina kävimme retkellä Sachsenin pääkaupungissa Dresdenissä, jonka kanssa Leipzigilla on perinteisesti ollut kova kisa paremmuudesta. Dresdenillä on kieltämättä etunsa kisassa; kaupunki on ollut kuninkaiden asuinpaikka, ja erityisesti komeita barokkirakennuksia riittää. Toisessa maailmansodassa Dresden pommitettiin täysin maan tasalle, mutta sitkeästi ja isolla rahalla kaupunkia rakennettu entiselleen.  Muutaman viime vuoden ajan Dresdenin kävijät ovatkin saaneet nauttia taas entisestä loistosta. Yksi kaupungin lempinimistä on Elben Firenze, mikä ei kieltämättä ole kovin kaukaa haettu kun katselee vanhan kaupungin rakennusten siluettia ja siltoja Elbe-joen toiselta puolelta.

Dresdenin Neustadtin värikkyyttä

Meidän ohjelmaamme kuului aamupäivästä kaupunkikierros vanhassa kaupungissa, jossa tarkastelimme päänähtävyyksiä ulkoapäin. Lounasta söimme Biergartenissa, jossa ruokalista oli kovin saksalainen (olutta, hapankaalia ja makkaraa), ja ruoan jälkeen ehdimme ottaa auringossa pienet nokoset Elben rannan laajoilla nurmikentillä. Ehdottomasti parasta Dresdeniä olivat nuo vehreät joenrannat! Iltapäivän vierailukohteen saimme valita muutaman museon joukosta, ja vaikka joukossa olisi ollut mm. maailmankuuluja renessanssin (Rembrandt, Rubens...) ja barokin maalauksia esittelevä kokoelma, päätin jättää taidemuseot odottamaan huonompia syyskelejä ja suuntasin Elben toiselle puolelle kiertämään Neustadtia. Neustadt, uusi kaupunki, on Dresdenin alternative-kaupunginosa ja tunnettu monipuolisesta yöelämästään. Sunnuntai-iltapäivänä tunnelma oli kuitenkin uinuva ja rauhallinen, ja hiljaiset kadut pastellinsävyisine kivitaloineen olivat täydellinen kohde rennon sunnuntain viettoon. Lisäksi vanhan kaupungin tukkineista turistilaumoista ei Neustadtissa näkynyt jälkeäkään. 

Biergartenin portti

Dresdenin vanha kaupunki sekä Elbe-joki rantanurmikoineen

Dresdenistä jäi oikein hyvä vaikutelma, ja suunnitteilla onkin tehdä toinen reissu kaupunkiin paremmalla ajalla ja kiivetä silloin Fraeunkirchen torniin, ihmetellä taidemuseoita ja tutustua Neustadtin iltaelämään. Toisaalta kaupunkien välisessä kisassa minä annan pisteeni Leipzigille. Kotiin oli hyvä palata reissulta. :)

Siisti huone!

Huoneen toinen pääty

Maanantai ja tiistai kuluivat tiiviisti Rebekan kanssa, kun pakersimme kasaan suullista esitelmää kielikurssia varten. Meillä molemmilla oli tiistai-illaksi liput Rubikin keikalle, mikä olikin hyvä kannustin saada esitelmä tehtyä tiistaina aikanaan...No, pääsimme melkein tähän tavoitteeseen ja vain ihan pikkuisen tehtävää jäi keskiviikkoaamulle. Rubik veti loistavan keikan harmittavan tyhjälle salille, mutta onneksi harvalukuinen yleisö osasi pitää tunnelmaa yllä.

Kun lähdin keikan loputtua puolenyön aikaan pyöräilemään kotiin, jo aiemmin itse paikkaamani takarengas sanoi äänekkäästi poks. Mur mur, silloin kyllä ärsytti! Ratikkaa olisi saanut odottaa siihen aikaan pitkään, joten päädyin kävelemään ja taluttamaan pyörää lähes tunnin takaisin kotikulmille. Seuraavana aamuna ei ollutkaan kovin hauskaa herätä aikaisin, mutta olin kuitenkin jo klo 7.00 valmiina klikkailemaan "ilmoittaudu" yliopistoliikunnan nettisivuilla. Herääminen kannatti, sillä pääsin haluamilleni kursseille: talvilukukaudella opettelen kiipeilemään ja tanssimaan erimaalaisia kansantansseja. Erityisesti kiipeilykurssille pääsystä olen iloinen, sillä olen jo pitkään halunnut kokeilla lajia ja kurssi on kohtuullisen edullinen, 70 euroa  (2 h/vk reilun kolmen kuukauden ajan).

Vaelluksen varrelta: Riesige Wiese

Keskiviikkoaamun esitelmäkin sujui kovasta väsymyksestä huolimatta hyvin, ja jälkeenpäin oli hyvä fiilis, sillä loppuviikoksi oli luvassa ulkoilupainotteista ohjelmaa. Keskiviikkona oli vuorossa kielikurssin liikuntailtapäivä, ja ilmoittauduin mukaan vaellusryhmään. "Vaellus" oli loppujen lopuksi parin tunnin kävelyretki kaupunkimaisessa puistossa ja metsässä isolla porukalla, mutta en valita. Näimme nimittäin ilmaiseksi eläintarhan kirahvit ja strutsit kurkkimalla aidan ulkopuolelta! Matkan varrelle osuivat myös englantilaistyylinen jättimäinen nurmikenttä ja huojuva näkötorni.

Kirahvi!

Kaupungin vehreyttä  näkötornista nähtynä

Torstaiksi onnistuimme kavereideni kanssa ilmoittautumaan vaihtareiden tervetuliasviikon ohjelmaan kuuluneelle melontaretkelle. Koska paikkoja retkellä oli vain parikymmentä ja uusia vaihtareita monta sataa, meillä kävi tuuri. Retki oli ihan loistava! Sää oli helteinen, ja meloimme inkkarikanooteilla kolme tuntia kaupunkia halkovia kanaaleja pitkin. Maisemat vaihtelivat virtaa reunustavista Amazon-tyyppisistä tiheiköistä venetsialaistyylisesti joesta nouseviin taloihin ja persoonallisiin joenranta-terasseihin.

Matkan varrella vastaan tuli mitä erilaisimpia vesikulkuneuvoja, eikä dramaattisilta hetkiltä vältytty kun vastaan tuli kevytrakenteinen kilpasoutuvene pitkine airoineen. Soutajaei ilmeisesti oikein hallinnut venettään, sillä hän ohitti seurueemme sen verran läheltä, että erään kanootin porukka joutui yllättäen kallistamalla väistämään airoa, jottei se olisi osunut heidän päähänsä. Koska kaikki väistivät samalle puolelle, kanootti meni tietysti nurin, ja saldona oli yksi kadonnut laukku ja pari vesivahinkoja kärsinyttä kameraa.

Persoonallinen rantaterassi

 Soutajan lisäksi vesillä oli liikenteessä eläkeläisiä kuljettaneita kiertoajelumoottoriveneitä, lasten kajakkikerho sekä paljon kiikkerän näköisiä soutuveneitä ja kanootteja. Vesillä liikkumisen turvallisuuteen ei täällä kiinnitetä samalla tavalla huomiota kuin Suomessa, sillä eräässäkin vuokrakanootissa istui viisi aikuista ja kanootti ui melko syvällä. Lapsia lukuunottamatta kellään ei ollut veneilyliivejä päällä, ja meidänkin ryhmässämme liivejä tarjottiin vain uimataidottomille. Jos joku tulee kesällä tänne käymään, ehdotan varmasti ohjelmanumeroksi melomista! Vesiltä käsin kaupungista saa aivan uuden kuvan.

Leipzigin Venetsiaa. Vasemmalla puolella entisiä teollisuusrakennuksia, joista on tehty hulppeita loft-kämppiä.

Kielikurssi loppui perjantaina todistusten jakamiseen, jonka jälkeen meille tarjottiin ravintolalounas. Olin valinnut lihavaihtoehdon, sillä kasvisvaihtoehto kuulosti niin aneemiselta (mitä se kuulema olikin) ja sain eteeni palan joulukinkun oloista paistia, hapankaalia, Knödel-perunapalleroita sekä olutkastiketta. Jälleen kerran siis erittäin saksalaista...Mutta menihän tuo. 

Kielikurssin ollessa ohi fiilis on hieman haikea, sillä lukukauden alkaessa porukka hajaantuu opiskelemaan omia oppiaineitaan emmekä näe toisiamme joka päivä kuten kielikurssin aikana, etenkin kun yliopistolla ei ole kampusta vaan rakennukset ja tiedekunnat on ripoteltu eri puolille kaupunkia. Toisaalta kolmen viikon aikana on tullut tutustuttua ihmisiin sen verran hyvin, ettei erakoituminen ole onneksi kovin todennäköinen vaihtoehto.

Kielikurssiryhmämme nr. 13, vasemmalla opettajamme

Huomenna maanantaina Saksassa vietetään kansallista juhla- ja vapaapäivää, Saksan yhtenäisyyden päivää. 3.10 1990 eli 21 vuotta sitten DDR liitettiin osaksi Saksan liittotasavaltaa. Aion lähteä kaupungille kuulostelemaan tunnelmaa ja kiertelemään kunnolla keskustaan syysmarkkinoita. Syysmarkkinat ovat ilmeisesti kuin pienempi versio joulumarkkinoista, sillä kojuina toimivat samanlaiset pienet puumökit kuin joulunaikaankin, mutta syyspukuun koristeltuina. Markkinoilta voi ostaa monenlaista syötävää ja käsitöitä, ja joku kaverini vinkkasi, että oli nähnyt suomalaista hunajaa myyvän kojunkin. 
Luennot eivät ala vielä tulevalla viikolla vaan vasta seuraavalla, ja tarkoituksena olisi laittaa sekä polkupyörä että kurssivalinnat kuntoon ensi viikon aikana. Koska kaikilla muillakin vaihtareilla on vapaa viikko, suunnitteilla on ohjelmaa joka päivälle. Viikonloppuna lähden Rebekan ja Isabellen kanssa juoksentelemaan ja vaeltamaan Harziin metsiin, kivaa! 


Loppukuvituksena maisemaa iltalenkin varrelta. Palaillaan taas, tschüssi eli moikka!