Retkeilyä ja rikossarjoja

Hallo pitkästä aikaa! Uusi viikko ja lokakuun viimeinen päivä ei ole alkanut täällä Saksenissa tavallisen, arkisen maanantain tapaan, sillä tänään juhlitaan Reformationstagia ja vietetään vapaapäivää. Saksenissa ja Saksan muissa protestanttisissa osavaltioissa muistellaan suunnilleen viiden sadan vuoden takaisia tapahtumia, kun Luther naulasi 95 teesiään kirkon oveen Wittenbergin kaupungissa (joka on muuten ihan lähellä Leipzigia). Teeseissään hän arvosteli mm. katolisen kirkon anekauppaa, ja tapahtumista alkanut Lutherin kiista katolisen kirkon kanssa johti lopulta luterilaisuuden erkanemiseen omaksi kirkokseen.

Itse otin tuntumaa tähän paikalliseen juhlaan viikonloppuna, kun ostin leipomosta mukaani Reformation-päivän nimikkoleivonnaisia. Olivat vähän niin kuin pullia tomusokerikuorrutteella, rusinatkin löytyivät sisältä! Mutta korvapuustien voittajaksi niistä ei tietenkään ollut. Tälle syksylle täällä päästään jo toista kertaa viettämään pidennettyä viikonloppua, ja koska kaupat pitävät ovensa kiinni aina sunnuntaisinkin, piti lauantaina muistaa shoppailla ruokaa parin päivän tarpeiksi. Muutoin ylimääräinen vapaapäivä ei vaikuta elämääni sen kummemmin, sillä maanantaini ovat normaalistikin luennoista vapaita. Tosin kotona opiskeltavaa riittää tällekin päivälle ihan kiitettävästi, joten aivan joutilaaksi ei voi ryhtyä. Sopivasti viikonlopuksi tänne saapui yllättävän lämmintä ilmaa, ja erittäin kesäisiltä tuntuneet kelit hyödynsin lenkkeillen. Lämpöä riitti mittarin mukaan 17 asteen verran, mikä auringossa tuntui parilta kymmeneltä. Oikeasti: huomenna on marraskuu, mutta tälle viikolle on luvattu pelkästään aurinkoisia ja +15 asteisia päiviä. Tälläisesta syksystä minä tykkään!

Elbe kylpee syysauringossa

Viimeisen blogikirjoituksen jälkeen ei ole ehtinyt kovin paljon tapahtua, sillä yksi viikko kului sängyn pohjalla kunnon flunssaa potiessa. Olin juuri ehtinyt toipua edellisestä, lievemmästä taudista, kun lämpö alkoi nousta uudelleen. Tosin voi myös olla, etten ollutkaan täysin toipunut, eikä kroppa tykännyt kun lähdin heti päiväksi retkeilemään Sächsische Schweiziin... Sairastaminen yksin kotona oli hurjan pitkäveteistä, ja jos siitä jotain hyvää pitää etsiä, niin nyt on taas ihan uudenlaista motivaatiota opiskeluun ja kaikenlaiseen touhuiluun. Huomasin myös, miten ihania ihmisiä täällä on ympärillä; sain kavereilta paljon piristäviä viestejä ja kyselyitä, tarvitseeko kaupasta tuoda jotain ja pärjäänkö varmasti. :) Toivottavasti flunssat olisi nyt sitten podettu tältä talvelta.

Hiekkakiveä

Porukkaa kiipeili kallioilla. Siistiä!

Viime postauksessa lupailin myös kertomusta Sächsische Schweizin retkestä. Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina junailimme pari tuntia ihan Tsekin rajan tuntumaan, Dresdenistä parikymmentä kilometriä etelään. Päivä oli jälleen kerran aurinkoinen, mutta viileän tuulinen; sopiva retkeilysää siis. Kaunis ilma oli houkutellut muutamia muitakin ulkoilemaan, ja pelkästään meidän WILMA-porukassamme oli reilusti yli sata vaihtaria. Retken organisoijia kävi vähän sääliksi, he kun näyttivät olevan silminnähden paineessa noin ison jengin kaitsemisesta, missä kieltämättä olikin hommaa, varsinkin kun meille ei annettu mahdollisuutta jakautua pienempiin ryhmiin ja liikkua oman aikataulun mukaan. Polut ruuhkautuivat myös saksalaisista, joita oli liikenteessä vauvasta vaariin ja koiriin saakka. Suomalaiseen makuun vähän liikaa hälinää ja muita ihmisiä, mutta jos sen ei antanut häiritä, niin ihan mahtavasta paikastahan oli kyse. Somasti kiemurtelevan Elbe-joen vierestä nousi jylhiä, pyöreiksi hioutuneita hiekkakivikallioita, ja mäkien rinteiltä löytyi monenlaista metsää. Suosittelen kyllä paikkaa kovasti! Antaa kuvien puhua puolestaan. Pitkän päivän aikana tuli mukavasti rasitettua jalkalihaksia ja hengitettyä raikasta ilmaa.

Bastei, alueen tunnetuin näköalapaikka

200 m pudotus Basteilta Elbeen

Viimeisen parin viikon aikana olen myös käynyt leffassa, jazz-klubilla ja aloittanut yliopistoliikunnan kurssit. Leffailta oli oikein hauska kokemus: lähdimme Iinan ja Katian kanssa katsomaan saksalaista komediaa nimeltään Männerherzen 2. Kyseessä oli menestyskomedian jatko-osa, ja tarinan aiheena viisi miestä. Kuulosti huomattavasti huonommalta kuin mitä todellisuudessa oli, ja elokuva nauratti ihan oikeasti koko parituntisen kestonsa verran. En muista milloin olisin viimeksi nauranut leffassa noin paljon. Oli mahtavaa huomata, että ymmärsi nopeatempoisesta dialogista kaiken oleellisen ja useimmat vitsit upposivat. Toisaalta vitsit pohjautuivat melko yksinkertaisiin asioihin eikä elokuva varsinaisesti älyllään loistanut, muttei anneta sen häiritä. Mikä sen sijaan häiritsi, olivat popkornit. Ostimme Iinan kanssa reilun kipon popkorneja, mutta nepä paljastuivatkin makeiksi, eikä niitä pystynyt paljoa syömään. Katia tiesi kertoa, että Belgiassa leffateattereiden popkornien oletusmaku on hunajainen, ja suolaisia on huomattavasti harvemmin saatavilla. Keskieurooppalaiset...

Kävinpä lenkillä kaupungin rajalla

Yo-liikunnan kiipeily- ja kansantanssikursseille olen päässyt mukaan vasta kerran, mutta varsinkin kiipeilystä vakuutuin kerralla. Kiipeilypaikka on rakennettu entiseen vesitorniin, joten seinillä riittää korkeutta. Ryhmämme oli sopivan pieni, ja muut kurssilaiset vaikuttivat tosi mukavilta. Ehdin kiipeämään seinän ylös vain kerran, mutta sillä sai jo lihakset yllättävän kipeiksi. Minkähän asteen Muskelkater (eli sananmukaisesti lihaskrapula) tämän illan jälkeen on luvassa, kun on perusvarmistuksen teoria on käyty läpi ja aikaa jää luultavasti enemmän varsinaiseen kiipeilyyn.

Tatort!

Eilisen illan vietimme niin kuin saksalaiset konsanaan, kun linnoittauduimme Sofien luokse telkkarin ääreen katsomaan Tatort-rikossarjaa. Olemme kuulleet, että sunnuntai-iltaisin ihmiset kokoontuvat ravintoloihin ja pubeihin seuraamaan Tatorteja isolta screeniltä. Jokaisella isommalla paikkakunnalla on oma Tatortinsa ja paikalliset komisaarionsa, jotka selvittävät yhden tapauksen jaksossa. Konsepti on siis samantyyppinen kuin C.S.I.:ssä. Tatortin seuraaminen meinasi jäädä aluksi vähemmälle huomiolle, kun pääosan saivat nyyttäriruoat ja -juomat, mutta homma helpottui huomattavasti kun löysimme televisiosta tekstitystoiminnon. Ainakin eilisen jakso oli aika kevyttä katsottavaa ruotsalaisiin lajitovereihinsa verrattuna, mutta kyllähän tuon parissa viihtyi.  Tatortin jälkeen olisi houkuttanut jäädä katsomaan vielä Twiligthin ensimmäistä osaa, saksaksi dubattuna. Lähdimme kuitenkin istumaan istumaan iltaa unkarilaisen Doran ja hänen unkarilaisten vieraittensa kanssa, ja yritimme pitää keskustelukielenä englannin, jotta kaikki ymmärtäisivät. Se osoittautui aluksi lähes mahdottomaksi: näköjään päähän ei mahdu kerrallaan kuin yksi vieras kieli. Mieltä kuitenkin lämmitti huomata, että saksa on tällä hetkellä se paremmin hallussa oleva kieli.

Ruskaa eiliseltä

Tuleville viikoille ei ole sen kummempia suunnitelmia. Seuraavat pari viikkoa kuluvat todennäköisesti referaattia eli suullista esitelmää valmisteltaessa. Aiheena on koulutusekspansio (onko tälle suomenkielistä termiä?) kansainvälisestä näkökulmasta, ja lähdemateraalina on muutama artikkeli englanniksi. Helppoa siinä mielessä, ettei tarvitse itse lähteä etsimään aineistoa ja aineisto vaikuttaa ihan ymmärrettävältä, mutta kysymys kuuluu, pidänkö esitelmän englanniksi vai saksaksi. Englanti tuntuisi luontevammalta, koska aineistokin on englanniksi, mutta eilisen takkuileva keskustelun perusteella valinta voisi osua saksaan...Saa nähdä.

Jonkin viikonloppureissun haluaisin vielä kehitellä tälle vuodelle. WILMA:n Puolan ja Prahan reissut jäävät harmikseni väliin, sillä perjantain saksan tunnit kestävät aina viiteen asti ja estävät hyvin jo perjantaina aamupäivästä alkavat reissut. Suomen vierailijoitakaan ei ole vielä ilmoittautunut ruuhkaksi asti talvilukukaudelle. Leipzigissa riittää tekemistä talvikuukausinakin (joulumarkkinoihin on enää kuukausi!), joten jos raha- ja aikatilanne antaa myöten, niin tervetuloa tänne! Suomen joululoman aikataulukin on nyt selvillä. Lennän Suomeen vasta keskiviikkona 21.12. heti luentojen loppumisen jälkeen, ja takaisin ajattelin lähteä torstaina 29.12. ja juhlistaa vuodenvaidetta Saksassa vaihtariporukalla. Lukukausi jatkuu jo 3.1., joten kovin pitkää lomaa ei ole tiedossa. Lunta on jo vähän ikävä, että toivottavasti sitä riittää joulunaikaan. Tänne kun ei talvi ole tulossa ihan hetkeen...Koettakaa selvityä marraskuusta siellä Suomessa!

36 päivää

Viisi viikkoa elämää Saksassa on nyt takana! Ensimmäinen kuukausi kului tosi nopeasti, sillä tekemistä ja uuden ihmettelemistä riitti joka päivälle. Kun rupesin kelailemaan mennyttä kuukautta taaksepäin niin huomasin, miten paljon eri juttuja on tullutkaan täällä kaupungissa jo koettua. Nyt tuntuu siltä, että elämä on alkanut vähän tasoittumaan ja arkistumaan, mikä on kyllä ihan hyvä juttu. Syksy on vihdoin saapunut tännekin; tuuli on tullut kaupunkiin, ja päivät sekä yöt ovat viilentyneet tuntuvasti. Toki vieläkin päivälämpötilat ovat kymmenessä asteessa tai enemmänkin, mutta ero tuntuu suurelta, kun vielä 3.10. eli reilu viikko sitten vietimme helteistä vapaapäivää järvellä piknikin ja uimisen merkeissä. Sademäärien puolesta täällä ei todellakaan ole ollut syksyistä, kun vertaa vaikka keskisen Suomen syyskeleihin. Jos aivan oikein tulkitsin wikipedian ilmastodiagrammeja, niin sademäärät Leipzigissa eivät todellakaan ole kovin suuria syys- ja talvikuukausina. Tämän tiedon otan kyllä ilolla vastaan!

Polkuvene, joka on myös liukumäki

Kulkwitzer See ja maisema melkein kuin Suomesta

Opinnot alkavat enimmäkseen tällä ja viimeistään ensi viikolla. Lukujärjestykseni alkaa hahmottumaan, ja näyttää kovasti siltä että opiskeltavaa riittää talvilukukaudelle ihan kiitettävästi. Osittain se johtuu siitä, että haluan tehdä nyt talvilukukaudella vähän enemmän kursseja kuin kesälukukaudella, jolloin on varmasti parempaakin tekemistä kuin istua kirjastossa ja luentosaleissa. Toinen syy tiiviiseen aikatauluun on se, että päätin ottaa lopultakin kunnon niskalenkin saksan kielestä ja ilmoittauduin intensiiviselle kielikurssille. Tammikuun loppuun asti istun siis 12 tuntia viikossa saksan tunneilla (ja saan 10 opintopistettä). Oikeastaan kurssi valmentaa DSH- kielikokeeseen, jonka läpäistyään voi päästä tutkinto-opiskelijaksi saksalaisiin yliopistoihin. En vielä tiedä, aionko tehdä kokeen kurssin päätteksi, sillä se maksaa satasen, mutta toivottavasti saisin vähitellen kielitaidon siihen kuntoon, että pärjäisin myös sosiologian kursseilla. Vieläkin tuntuu siltä, että rämmin tämän saksani kanssa edelleen samassa suossa kuin tänne tullessa, mutta toisaalta en ole ehkä itse paras huomaamaan edistymistäni. Haha, hoksasin, että olen kirjoittanut profiiliini tykkääväni paljon saksan kielestä. No, tiivis yhteiselo kielen kanssa on kyllä nostanut pintaan aivan päinvastaisia tunteita...

Saksan lisäksi suunnitelmissa on perehtyä sosiologian teoriahistoriaan, sosiaalipolitiikan sosiologiaan sekä Saksan sosiaalirakenteeseen historiallisesti ja kansainvälisesti vertailtuna . Tällä hetkellä kiinnostavimmalta vaikuttaa seminaari, jossa perehdytään koulutuksen epätasa-arvoisuuteen Saksan näkökulmasta. Aihe on  täällä ajankohtainen, sillä maa ei ole menestynyt viimeisissä PISA-tutkimuksissa kovinkaan hyvin, ja koulutusjärjestelmän toimivuudesta käydään paljon keskustelua. Seminaarit ovat muodoltaan pienryhmätyöskentelyä, joten on todennäköistä, että pääsen jossain vaiheessa kertomaan sanasen suomalaisesta koulutuksesta. Jännää, varsinkin kun taidan olla ainoa vaihto-opiskelija kursseillani.

 Viime viikko kului kursseille ilmoittautuessa; täällä ilmoittautuminen hoituu pääsääntöisesti käymällä tiettynä ajankohtana tietyssä huoneessa sihteerin luona. Tämä käytäntö tarkoitti parin nimmarin heittämistä papereihin, sekä tottakai taas jonottamista. Viikko sitten torstaina ranskalainen Mylène paistoi meillä ison kasan lettuja eli sikäläisittäin crepes, ja yllätyksekseni lämpenin etelä- ja keskieurooppalaisten tavalle syödä lettuja ehdottomasti ja aina Nutellan kanssa. Seuraavana aamuna paistoin vielä ylijäämätaikinasta lettuja aamupalaksi, sillä pitihän viikonlopun rankkaa vuorijuoksukisaa varten tankata. Kovasti odotettu kisa meni lopulta omalta osaltani kisaturisteiluksi, mutta siitä lisää jäljenpänä.

Wernigerodelainen kuja

Isabellen kanssa perjantai-illan pastan äärellä

Perjantai-iltapäivänä nousimme belgialaisen Isabellen ja suomalaisen Rebekan kanssa rinkkoinemme junaan, ja matkustimme pari tuntia Harz-vuoriston juurelle Wernigeroden pikkukaupunkiin. Junasta ulos astuessamme vastassa oli pimeä, sateinen, tuulinen ja erittäin kylmä kaupunki. Etsimme ensin Rathhausin eli kaupungintalon, josta noudimme kisamateriaalit, ja päädyimme illallistamaan Rathausin viereen pystytettyyn pastatelttaan. Pasta oli halpaa ja hyvää, ja kylläisinä mutta väsyneinä raahustimme vielä puoli tuntia kaupungin laidalle majapaikkaamme liikuntahallille. Majoituksen suhteen olimme liikkeellä budjettireissuajatuksella, ja olimme tyytyväisiä kun saimme viikonlopuksi katon pään päälle vain neljällä eurolla/tyyppi. Hallimajoitusta oli kuvattu kisamainoksessa sanoin "edullinen vaihtoehto, jossa on oma tunnelmansa", ja oli kieltämättä mieleenpainuvaa yrittää saada nukutuksi samassa tilassa lähes sadan muun juoksijan kanssa, kun ensimmäiset (todennäköisesti maratoonarit, jotka starttasivat jo kahdeksalta) alkoivat heräillä varmaankin jo neljän aikaan....

Kisa-aluetta

Aamulla heräsin flunssaisena, ja tiesin, että kannattaa jättää kisa väliin. Lähdin kuitenkin kannustamaan tyttöjä, jotka juoksivat 5 km lenkin. Kisa-alueella oli tunnelmaa, ja urheilun jälkeen testasimme niin osallistumismaksuun kuuluneen hernekeitto- ja oluttarjoilun kuin jälkiruokapuolenkin. Vohvelit olivat ihan parhaita!

Matkaseurani, hattaraa ja lämpimiä vohveleita

Saksassa kun ollaan, oli jokin leipomo tietenkin tuonut paikalle runsaan kakkuvalikoimansa. Hyvin näytti tekevän kauppansa.

Iltapäivällä lähdimme kävelyretkelle, sillä flunssasta huolimatta minua ei huvittanut jäädä koko päiväksi liikuntahallille pötköttelemään. Keskustassa otimme muutaman turistikuvan historiallisella Marktplatzilla ja ihailimme Fachwerkhauseja eli niitä kuulusia ristikkotaloja, joita voi postauksen kuvista bongata. Löysimme myös puodin, jonka ikkuna oli täynnä erilaisia Schneeballen, lumipalloja. Nämä lumipallot ovat jonkinlaisia hyvin säilyviä leivonnaisia, joita myydään erilaisilla täytteillä ja kuorrutteilla. Idea oli niin suloinen, että oli ihan pakko ostaa lumipallot mukaan. Pallojen maku oli valitettavasti omituinen eikä todellakaan vastannut odotuksia, jotka hieno ulkomuoto oli nostattanut.

Schneeballen

Suihkulähde Marktplatzilla

Wernigerode Rathhaus ja Marktplatz

Keskustasta suuntasimme suoraan patikkaretkelle lähikukkuloille. Matkan varrella oli sekä värikästä lehtimetsää sekä kotoisaa havumetsää, ja leveä polku vei lopulta mäen huipulle, jossa odotti vankkatekoinen näkötorni. Näkötornista oli mahtava panoraamanäkymä sekä kaupungin että kansallispuiston suuntaan. Koko päivän ajan kuuntelimme myös höyryveturin tuuttauksia, jotka kaikuivat kauas: saimme selville että Wernigerodesta liikennöi ihan oikea höyryveturin vetämä matkustajajuna Harzin kansallispuiston korkeimmalle huipulle, Brockenille (1141 m). Ylös olisi siis mahdollista päästä muutenkin kuin lihasvoimin. Juna oli ihan tosi hieno, ja kun tulen joskus vuosien päästä Harziin lihavamman lompakon kera, matkustan vielä varmasti tuossa junassa.

Blick auf dem Armeleuteberg

Retkeilyn jälkeen käytiin vielä herkuttelemassa aasialaisen buffetissa ja painuttiin nukkumaan. Sunnuntaiaamuna muilla yöpyjillä oli jostain syystä kiire jonnekin jo seitsemän-kahdeksan aikaan, joten pitkät yöunet jäivät jälleen haaveeksi. Paluujunaan hyppäsimme vasta iltapäivällä, joten aamupäivällä jäi aikaa käydä tutustumassa Wernigeroden linnaan. Komea oli sekin, vaikka vain piha-alueelta katseltiin, koska sisäänpääsy olisi ollut hinnakas.

Kaupunki linnan muurien yli kurkattuna

Reissu oli oikein onnistunut, vaikka olenkin potenut flunssaa koko tämän viikon. Seuraava reissu on tiedossa tänä sunnuntaina, kun lähden vaihtarijärjestö WILMA:n mukaan päiväretkelle Sächsische Schweiziin, eli Saksenin Sveitsiin. Sieltä pitäisi löytyä erikoisia kallioita ja jopa vähän Grand Canyon-fiilistä. Tarinaa ja kuvia kallioista sitten seuraavassa postauksessa. Bis dann eli moikka siihen asti!

Wernigerode Schloss näkyi komeasti näkötornista

Vielä on kesää jäljellä

Tämän gerberan sain tuntemattomalta mieheltä kotiovellani eräänä iltana. Olin tulossa lenkiltä varmasti todella nuutuneen näköisenä, ja ulko-ovi jo sulkeutumassa perässäni, kun kuulin huudon "Entschuldigung", anteeksi, mutta...ja tosiaan, tyyppi halusi vain antaa minulle kukan.

Viikko on taas vierähtänyt ja kuukausi vaihtunut lokakuuksi, mutta sitä ei kyllä täällä huomaa. Viime päivinä Sachsenissa on nimittäin saatu nauttia intiaanikesästä; lämpötila on noussut monena päivänä +25 asteeseen ja täytyy todella varoa, ettei pala auringossa. Sormikkaiden ja pipon hankkimista voi siis edelleen lykätä tuonnemmaksi. Pahoitteluni muuten mielikuvituksettomasta otsikosta. Jos jollain on takataskussa hyviä otsikkoehdotuksia joka tilanteeseen, niin mulle saa lähettää!


Viikko sitten sunnuntaina kävimme retkellä Sachsenin pääkaupungissa Dresdenissä, jonka kanssa Leipzigilla on perinteisesti ollut kova kisa paremmuudesta. Dresdenillä on kieltämättä etunsa kisassa; kaupunki on ollut kuninkaiden asuinpaikka, ja erityisesti komeita barokkirakennuksia riittää. Toisessa maailmansodassa Dresden pommitettiin täysin maan tasalle, mutta sitkeästi ja isolla rahalla kaupunkia rakennettu entiselleen.  Muutaman viime vuoden ajan Dresdenin kävijät ovatkin saaneet nauttia taas entisestä loistosta. Yksi kaupungin lempinimistä on Elben Firenze, mikä ei kieltämättä ole kovin kaukaa haettu kun katselee vanhan kaupungin rakennusten siluettia ja siltoja Elbe-joen toiselta puolelta.

Dresdenin Neustadtin värikkyyttä

Meidän ohjelmaamme kuului aamupäivästä kaupunkikierros vanhassa kaupungissa, jossa tarkastelimme päänähtävyyksiä ulkoapäin. Lounasta söimme Biergartenissa, jossa ruokalista oli kovin saksalainen (olutta, hapankaalia ja makkaraa), ja ruoan jälkeen ehdimme ottaa auringossa pienet nokoset Elben rannan laajoilla nurmikentillä. Ehdottomasti parasta Dresdeniä olivat nuo vehreät joenrannat! Iltapäivän vierailukohteen saimme valita muutaman museon joukosta, ja vaikka joukossa olisi ollut mm. maailmankuuluja renessanssin (Rembrandt, Rubens...) ja barokin maalauksia esittelevä kokoelma, päätin jättää taidemuseot odottamaan huonompia syyskelejä ja suuntasin Elben toiselle puolelle kiertämään Neustadtia. Neustadt, uusi kaupunki, on Dresdenin alternative-kaupunginosa ja tunnettu monipuolisesta yöelämästään. Sunnuntai-iltapäivänä tunnelma oli kuitenkin uinuva ja rauhallinen, ja hiljaiset kadut pastellinsävyisine kivitaloineen olivat täydellinen kohde rennon sunnuntain viettoon. Lisäksi vanhan kaupungin tukkineista turistilaumoista ei Neustadtissa näkynyt jälkeäkään. 

Biergartenin portti

Dresdenin vanha kaupunki sekä Elbe-joki rantanurmikoineen

Dresdenistä jäi oikein hyvä vaikutelma, ja suunnitteilla onkin tehdä toinen reissu kaupunkiin paremmalla ajalla ja kiivetä silloin Fraeunkirchen torniin, ihmetellä taidemuseoita ja tutustua Neustadtin iltaelämään. Toisaalta kaupunkien välisessä kisassa minä annan pisteeni Leipzigille. Kotiin oli hyvä palata reissulta. :)

Siisti huone!

Huoneen toinen pääty

Maanantai ja tiistai kuluivat tiiviisti Rebekan kanssa, kun pakersimme kasaan suullista esitelmää kielikurssia varten. Meillä molemmilla oli tiistai-illaksi liput Rubikin keikalle, mikä olikin hyvä kannustin saada esitelmä tehtyä tiistaina aikanaan...No, pääsimme melkein tähän tavoitteeseen ja vain ihan pikkuisen tehtävää jäi keskiviikkoaamulle. Rubik veti loistavan keikan harmittavan tyhjälle salille, mutta onneksi harvalukuinen yleisö osasi pitää tunnelmaa yllä.

Kun lähdin keikan loputtua puolenyön aikaan pyöräilemään kotiin, jo aiemmin itse paikkaamani takarengas sanoi äänekkäästi poks. Mur mur, silloin kyllä ärsytti! Ratikkaa olisi saanut odottaa siihen aikaan pitkään, joten päädyin kävelemään ja taluttamaan pyörää lähes tunnin takaisin kotikulmille. Seuraavana aamuna ei ollutkaan kovin hauskaa herätä aikaisin, mutta olin kuitenkin jo klo 7.00 valmiina klikkailemaan "ilmoittaudu" yliopistoliikunnan nettisivuilla. Herääminen kannatti, sillä pääsin haluamilleni kursseille: talvilukukaudella opettelen kiipeilemään ja tanssimaan erimaalaisia kansantansseja. Erityisesti kiipeilykurssille pääsystä olen iloinen, sillä olen jo pitkään halunnut kokeilla lajia ja kurssi on kohtuullisen edullinen, 70 euroa  (2 h/vk reilun kolmen kuukauden ajan).

Vaelluksen varrelta: Riesige Wiese

Keskiviikkoaamun esitelmäkin sujui kovasta väsymyksestä huolimatta hyvin, ja jälkeenpäin oli hyvä fiilis, sillä loppuviikoksi oli luvassa ulkoilupainotteista ohjelmaa. Keskiviikkona oli vuorossa kielikurssin liikuntailtapäivä, ja ilmoittauduin mukaan vaellusryhmään. "Vaellus" oli loppujen lopuksi parin tunnin kävelyretki kaupunkimaisessa puistossa ja metsässä isolla porukalla, mutta en valita. Näimme nimittäin ilmaiseksi eläintarhan kirahvit ja strutsit kurkkimalla aidan ulkopuolelta! Matkan varrelle osuivat myös englantilaistyylinen jättimäinen nurmikenttä ja huojuva näkötorni.

Kirahvi!

Kaupungin vehreyttä  näkötornista nähtynä

Torstaiksi onnistuimme kavereideni kanssa ilmoittautumaan vaihtareiden tervetuliasviikon ohjelmaan kuuluneelle melontaretkelle. Koska paikkoja retkellä oli vain parikymmentä ja uusia vaihtareita monta sataa, meillä kävi tuuri. Retki oli ihan loistava! Sää oli helteinen, ja meloimme inkkarikanooteilla kolme tuntia kaupunkia halkovia kanaaleja pitkin. Maisemat vaihtelivat virtaa reunustavista Amazon-tyyppisistä tiheiköistä venetsialaistyylisesti joesta nouseviin taloihin ja persoonallisiin joenranta-terasseihin.

Matkan varrella vastaan tuli mitä erilaisimpia vesikulkuneuvoja, eikä dramaattisilta hetkiltä vältytty kun vastaan tuli kevytrakenteinen kilpasoutuvene pitkine airoineen. Soutajaei ilmeisesti oikein hallinnut venettään, sillä hän ohitti seurueemme sen verran läheltä, että erään kanootin porukka joutui yllättäen kallistamalla väistämään airoa, jottei se olisi osunut heidän päähänsä. Koska kaikki väistivät samalle puolelle, kanootti meni tietysti nurin, ja saldona oli yksi kadonnut laukku ja pari vesivahinkoja kärsinyttä kameraa.

Persoonallinen rantaterassi

 Soutajan lisäksi vesillä oli liikenteessä eläkeläisiä kuljettaneita kiertoajelumoottoriveneitä, lasten kajakkikerho sekä paljon kiikkerän näköisiä soutuveneitä ja kanootteja. Vesillä liikkumisen turvallisuuteen ei täällä kiinnitetä samalla tavalla huomiota kuin Suomessa, sillä eräässäkin vuokrakanootissa istui viisi aikuista ja kanootti ui melko syvällä. Lapsia lukuunottamatta kellään ei ollut veneilyliivejä päällä, ja meidänkin ryhmässämme liivejä tarjottiin vain uimataidottomille. Jos joku tulee kesällä tänne käymään, ehdotan varmasti ohjelmanumeroksi melomista! Vesiltä käsin kaupungista saa aivan uuden kuvan.

Leipzigin Venetsiaa. Vasemmalla puolella entisiä teollisuusrakennuksia, joista on tehty hulppeita loft-kämppiä.

Kielikurssi loppui perjantaina todistusten jakamiseen, jonka jälkeen meille tarjottiin ravintolalounas. Olin valinnut lihavaihtoehdon, sillä kasvisvaihtoehto kuulosti niin aneemiselta (mitä se kuulema olikin) ja sain eteeni palan joulukinkun oloista paistia, hapankaalia, Knödel-perunapalleroita sekä olutkastiketta. Jälleen kerran siis erittäin saksalaista...Mutta menihän tuo. 

Kielikurssin ollessa ohi fiilis on hieman haikea, sillä lukukauden alkaessa porukka hajaantuu opiskelemaan omia oppiaineitaan emmekä näe toisiamme joka päivä kuten kielikurssin aikana, etenkin kun yliopistolla ei ole kampusta vaan rakennukset ja tiedekunnat on ripoteltu eri puolille kaupunkia. Toisaalta kolmen viikon aikana on tullut tutustuttua ihmisiin sen verran hyvin, ettei erakoituminen ole onneksi kovin todennäköinen vaihtoehto.

Kielikurssiryhmämme nr. 13, vasemmalla opettajamme

Huomenna maanantaina Saksassa vietetään kansallista juhla- ja vapaapäivää, Saksan yhtenäisyyden päivää. 3.10 1990 eli 21 vuotta sitten DDR liitettiin osaksi Saksan liittotasavaltaa. Aion lähteä kaupungille kuulostelemaan tunnelmaa ja kiertelemään kunnolla keskustaan syysmarkkinoita. Syysmarkkinat ovat ilmeisesti kuin pienempi versio joulumarkkinoista, sillä kojuina toimivat samanlaiset pienet puumökit kuin joulunaikaankin, mutta syyspukuun koristeltuina. Markkinoilta voi ostaa monenlaista syötävää ja käsitöitä, ja joku kaverini vinkkasi, että oli nähnyt suomalaista hunajaa myyvän kojunkin. 
Luennot eivät ala vielä tulevalla viikolla vaan vasta seuraavalla, ja tarkoituksena olisi laittaa sekä polkupyörä että kurssivalinnat kuntoon ensi viikon aikana. Koska kaikilla muillakin vaihtareilla on vapaa viikko, suunnitteilla on ohjelmaa joka päivälle. Viikonloppuna lähden Rebekan ja Isabellen kanssa juoksentelemaan ja vaeltamaan Harziin metsiin, kivaa! 


Loppukuvituksena maisemaa iltalenkin varrelta. Palaillaan taas, tschüssi eli moikka!