Jos et vielä tiennyt, niin otsikko ja blogin nimi käntyy suomeksi "kotona Leipzigissa". Täällä sitä nyt ollaan ensimmäisiä hetkiä Leipzigin asunnossani, ja tuntuu vahvasti siltä, että voisi tätä pian jo kodiksi kutsua.
Mutta kerronpa miten tänne on tultu. Matka alkoi oikeastaan jo viikko sitten Tervosta, josta matkustin suuren matkalaukun kanssa Jyväskylään. Muutamat päivät kaupungissa kuluivat nopeasti ihmisiä tavatessa ja huippuja läksiäisiä viettäessä. Tiistaina jätin haikein mielin aurinkoisen Jyväskylän taakseni, eikä fiilistä parantanut yöllä alkanut pieni flunssa. Onneksi luvassa oli hyvää seuraa viimeiselle Suomen illalle. Yövyin sukulaisteni luona Pohjois-Helsingissä, ja serkkuni/kummityttöni Annin kanssa höpsöileminen oli kivaa kuten aina. Yritin lääkitä flunssaa tulisella noutokiinalaisella sekä saunalla. Seuraavana aamuna olo olikin ihan ok, ja saatettuani Annin kouluun olikin pian aika lähteä lentokentälle, jonne sain kätevästi kyydin Malla-tädiltä.
Lento Berliiniin sujui mukavasti ja nopeasti; minun ja matkaseuralaiseni Tiinan rivillä sattui istumaan Berliiniin vaihtoon menossa ollut poika, jonka kanssa vaihdoimme tietysti ajatuksia tulevasta Eramus-ajastamme. Tegelin kentällä törmäsin vielä sattumalta samalla lennolla olleeseen, entiseen JOPA-hallituskollegaan Tiinaan. Ilta jatkui turvallisesti suomea puhuen, sillä seuraavaksi matkasimme parin lyhyen bussietapin verran Hetan luokse, joka majoitti meidät ystävällisesti tilavaan Berliinin kotiinsa. Heta vei meidät pienelle kävelykierrokselle omille kulmilleen, eli Ost-Mittessä pyörittiin, ja päädyttiin Berliinin muurin muistoalueelle. Alueella oli mm. pätkä muuria sekä muurin itäpuolelle muutaman kymmenen metrin matkalle entisöity "Todesstreifen", eli "kuoleman viiva" vartiotorneineen. Tälläinen noin sata metriä leveä tyhjä alue oli käsittääkseni aikanaan koko Berliinin muurin matkalla sen itäpuolella, ja sen tehtävä oli estää pakoyritykset länteen. Entisöidylle kuoleman viivalle pystyi kurkistamaan aidan raosta, ja näky oli kaikessa karuudessan kammottava.
Muistoalueen opastuskeskus ei ollut ilta-aikaan enää auki, emmekä jääneet lukemaan ulkona olleita infotauluja sen paremmin, joten tuonne pitää kyllä ehdottomasti palata tulevilla Berliinin reissuilla.
Muurilta jalat kuljettivat pian syömään mainioon marokkolaiseen ravintolaan ja sen jälkeen vielä viihtyisään kahvilaan. Ihastuin Berliinin tunnelmaan heti kättelyssä, ja vähän harmitti ettei tiedossa ollut tällä kertaa pidempää oleskelua kaupungissa.
Viiden tunnin yöunien ja aamiaisen jälkeen oli aika sanoa heippa ja kiitos Hetalle. Kiitos vielä Heta, jos tätä luet! Lähdimme Leipzigiin ajo kahdeksalta startanneella junalla, sillä Tiinan piti ehtiä puoleksi päiväksi. kämppähaastatteluihin. Vain reilun tunnin matkan jälkeen saavuimme sateiseen ja tuuliseen Leipzigiin, ja kämppikseni Annikan ohjeiden perusteella osasimme valita rautatieaseman edestä oikean raitiovaunun, joka vei meidät kymmenessä minuutissa kotikulmilleni Reudnitziin. Odottelimme taloni edessä jonkin aikaa Annikaa, joka kävisi vain pyörähtämässä ja tuomassa avaimen kesken työpäivänsä. Annika saapuikin kohta ja aloitti heti käsittämättömän nopean pulputuksen saksaksi, ja siihen reagoimisessa onkin ollut tämän päivän suurin haaste, varsinkin kun flunssa on kiristänyt jälleen otettaan eikä olo ole todellakaan kaikista skarpein. Mutta ihan saksaksi kommunikoiden olen kuitenkin pärjännyt!
Mutta tärkeintä on kuitenkin, että sekä Annika että kämppä ovat ihan mahtavia, ja uskon että tulen viihtymään täällä! Talo on vanha; rappukäytävässä on natisevat puuportaat ja kattoon on maalattu pikkulintuja ja kasveja. Meidän asuntomme on neljännessä eli ylimmässä kerroksessa, ja ikkunoistani on kivat näkymät kaupungin punatiilikattojen ylle. Huoneeni ja koko asunto ovat erittäin viihtyisiä ja jopa minun tyylisiäni. Huoneeni teemaväri on oranssi: nurkassa tönöttää kiva oranssi paperilamppu, ja leveä sänky muuntuu sohvaksi laittamalla seinää vasten suuret oranssit tyynyt. Lisäksi huoneessa on reilun kokoinen työpöytä, nojatuoli, vaatekaappi ja pari kirjahyllyä, sekä kuusi viherkasvia! Kun langaton netti vielä toimii moitteitta, niin kyllähän täällä on melkein kelvannut sairastaa.
Päivä on sujunut nukkuen, lueskellen ja netissä surffaillen. Vaikka talo sijaitseekin sivukadun varrella, kuuluvat läheisen valtakadun äänet tänne yllättävän hyvin, sillä ikkunat ovat malko vanhat. Ihan lähellä menee junia ja raitiovaunuja, joten huomaa kyllä jatkuvasti ettei tässä missään Kortepohjassa enää asuta. Illan suussa kun Annika oli tullut töistä kotiin kävimme yhdessä lähimarketissa ja apteekissa, ja sen jälkeen kämppis valmisti minulle illallista! Niin herttaista ja huolehtivaista. Aamulla tänne tullessa oli valmiina runsas aamiainen. Eli oikein hyvin täällä menee, äiti.
Mutta: kun tekisi niin kovasti mieli tutkimaan kaupunkia! Viikonlopuksi on luvattu kymmenen astetta tätä päivää lämpimämpää eli hellekelejä. Haluaisin todellakin ulkoilemaan silloin, joten yritys toipua on kova. Onneksi kielikurssi alkaa vasta maanantaina, eikä ennen sitä ole velvoitteita hoitaa mitään asioita. Eiköhän tästä siis päästä arkeen kiinni piakkoin.
Kuulemisiin Leipzigista!
Hyvä Anne!
VastaaPoista